Nymfi soittaa

Nymfi soittaa. Kirjoittanut Katri Vala

Nymfeistä huimin, hirvijalkainen,

valkea ja raikas kuin nuori, hoikka puu,

hiukset liekkikukkana yllä kasvojen

Panin huilun varastaa ja vanhus raivostuu.

Hei, nauraen lävitse metsien

nyt nymfi huilun vie,

ja jäljessä ähkien, etsien

käy vanhan Panin tie.

»Älä juokse, Pan»,

huutaa nymfi,

»sinulle nauretaan!»

Ken tuulen voisi tavoittaa,

ken hirvijalkaisen?

Pää tulinen kaukana leimuaa,

ja Pan on hikinen.

»Mitäs, jätän sen

vanhan huilun

ja hiukan lepäilen.»

Nukahtaa alle laakeripuun

Pan muistain nuoruuttaan,

ja hellästi hopeoi lyhty kuun

hänen pientä kaljuaan.

Ihmiset pimeän laakson tuskastaan

heräävät hopeaisen huilun lauluhun

nuoreen, tulenihanaan, kun nymfi yllä maan

vuorella soittaa säkenöivään aamuhun.

Lähde: Vala, Katri 1930: Maan laiturilla: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.