Oi, kuin oli kummaa silloin!
| Oi, kuin oli kummaa silloin! Kirjoittanut Lauri Soini |
- Oi, kuin oli kummaa silloin –
- kun muistelen jälkeenpäin!
- Oi, kuin oli kummaa, illoin
- kun silmäsi loistavat näin!
- Sun silmäsi silmäni huikas,
- ja kun katselin maailmaan,
- niin silmistä kaiken kansan
- sun katsehes loisteli vaan.
- Sun henkesi hellä! Se tuntui
- koko maailman kattavan.
- Sen vahvasti, vahvasti uskoin
- yli aikojen aaltoavan.
- Oli yö kuin välkkyvä päivä
- ja päivä kuin välkkyvä yö,
- mure riemua, murhetta riemu
- ja leikkiä raskainkin työ.
- Mä nukkuen puoleksi valvoin
- ja valvoen uinailin,
- ja houruna illalla myöhään
- kedon halki mä harhailin.
- Mä houruna illalla myöhään
- sun luoksesi syöksähdin.
- Sun silmäsi! Silloin ne loisti
- ikikirkkahin kyynelin.
- Minä houruna illalla myöhään
- sun luoksesi syöksähdin.
- Sua katselin silmästä silmään –
- pois horjuen harhailin.
- Läpi yön minä lauluja lauloin –
- oi, kuinka ne kuohuivat! – –
- Jo poltetut, poltetut ammoin
- ovat laulut ne onnettomat.
- Vaan ei pala koskaan se muisto,
- en voi sitä unhottaa.
- Mä soisin sen siiville tuulten,
- mut en sitä sinne saa.
Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.