Oi autuuttani!
Ulkoasu
Oi autuuttani! Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Oi autuuttani! – toivon aukealla
- Ma elon aamuisena leijailen,
- Kuin purjehtia, lahden ulapalla
- Ku purressansa telmää iloiten;
- Jos minne katsoo, lehtokunnas häilyy,
- Ja kukkaisnurmet tuikkaa silmässä,
- Ja kirkkahana taivas veessä päilyy,
- Ja kirkkahana kaartaa ylhäällä.
- Oi autuuttani! – eikö maat ja mannut
- Oo ääretöinnä mulle avoinna?
- Ja eik’ oo aarteet mulle käteen pannut:
- Tuo lyyryni ja laulu riemuisa?
- Ja eik’ oo kieltä selkeätä mulla,
- Vaikk’ villikansain kesken kulkea:
- Tuo tyyntö otsallani valaistulla,
- Ja lempi silmässäni vapaassa?
- Oi autuuttani! – tuhat muotoloilla
- Mull’ kauneuden aate liehuilee,
- Ja matkan päässä maine virvannoilla
- Ja hymysuulla mulle viittailee.
- Kas, ikuisuuden päivä kullastuttaa
- Päämäärän, jonka etsin hehkulla,
- Ja kehno epäilys ei rampauttaa
- Voi rintoani nuorta, uljasta.
- Oi autuuttani! – tyttö rakkautta
- Ja muistelmia kanssain vaihtelee;
- Jos onnessain tok’ tunnen vajavuutta,
- Sen helma lämmin mulle täyttelee.
- Ah, silmät herttaiset kun mulle leijaa,
- Ne tunnon eedenin saa kukkimaan,
- Ja suuteloiset niinkuin perhot keijaa
- Sen ympärillä nuorra ainiaan.
- Oi autuuttani! – kevään karkaellen,
- On mulla lyyryn ääni riemunain.
- Oi autuuttani! – lyyryn vilpistellen,
- On mulla maine lohdutuksenain.
- Ja maineen kieli jos mun hylkäjäisi,
- On mulla tyttö hellä kuitenkin;
- Ja jospa hänkin poijes siirrähtäisi,
- On mulla muistot suuret ainakin.
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.