Siirry sisältöön

Oi autuuttani!

Wikiaineistosta
Oi autuuttani!

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Oi autuuttani! – toivon aukealla
Ma elon aamuisena leijailen,
Kuin purjehtia, lahden ulapalla
Ku purressansa telmää iloiten;
Jos minne katsoo, lehtokunnas häilyy,
Ja kukkaisnurmet tuikkaa silmässä,
Ja kirkkahana taivas veessä päilyy,
Ja kirkkahana kaartaa ylhäällä.
Oi autuuttani! – eikö maat ja mannut
Oo ääretöinnä mulle avoinna?
Ja eik’ oo aarteet mulle käteen pannut:
Tuo lyyryni ja laulu riemuisa?
Ja eik’ oo kieltä selkeätä mulla,
Vaikk’ villikansain kesken kulkea:
Tuo tyyntö otsallani valaistulla,
Ja lempi silmässäni vapaassa?
Oi autuuttani! – tuhat muotoloilla
Mull’ kauneuden aate liehuilee,
Ja matkan päässä maine virvannoilla
Ja hymysuulla mulle viittailee.
Kas, ikuisuuden päivä kullastuttaa
Päämäärän, jonka etsin hehkulla,
Ja kehno epäilys ei rampauttaa
Voi rintoani nuorta, uljasta.
Oi autuuttani! – tyttö rakkautta
Ja muistelmia kanssain vaihtelee;
Jos onnessain tok’ tunnen vajavuutta,
Sen helma lämmin mulle täyttelee.
Ah, silmät herttaiset kun mulle leijaa,
Ne tunnon eedenin saa kukkimaan,
Ja suuteloiset niinkuin perhot keijaa
Sen ympärillä nuorra ainiaan.
Oi autuuttani! – kevään karkaellen,
On mulla lyyryn ääni riemunain.
Oi autuuttani! – lyyryn vilpistellen,
On mulla maine lohdutuksenain.
Ja maineen kieli jos mun hylkäjäisi,
On mulla tyttö hellä kuitenkin;
Ja jospa hänkin poijes siirrähtäisi,
On mulla muistot suuret ainakin.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.