Oi terve, Magyar!
| Oi terve, Magyar! Kirjoittanut Uno von Schrowe |
- Oi terve, Magyar, jalo pustan mies!
- Sua veljesi tervehtää.
- Jo mainehen luo sinun kulkee ties,
- Minun viel’ olon’ oudoks jää.
- Kun soi sotatorvesi, ratsus kun
- Sotakentällä hirnahti,
- Jo ympäri mait’ urotöitäs sun
- Huhu kaukainen kanteli.
- Vaan pois sotasoihdun sä sammutit,
- Elämää opit rauhaisaa:
- Sä auralla pelloksi perkailit
- Heti maatasi viljavaa.
- Ja kunnahan rinteellä helle saa
- Rypäleesi jo hehkumaan;
- Sen nestettä maistaen, kaiuttaa
- Runoniekkasi kanneltaan.
- Ja pustalta pustalle hurmaavat
- Säveleet tulistuttain saa –
- Vaan kauvaksi kiirivi kaiunnat
- Ihastuttaen maailmaa.
- Mut tuntematonnapa Suomenmaan
- Minä korpia raivailen
- Ja kontion kanssa mä painin – vaan
- Kuka muualla huomaa sen?
- Maat kaukaiset kerranpa peljätti
- Sotaratsuni temmellys:
- ui meren poikki – jo valtasi
- Koko maailman hämmästys.
- Vaan kunnian kentällä synnyinmaan
- Unohuttanut hänkö ois?
- Ei, taas ikävöi se jo Pohjolaan
- Tyveneen pian sieltä pois.
- Tään maan tosin vierahat hylkäjää:
- Perin halpa se heistä on,
- Vaan mulle on herttaisin, armain tää –
- Koti kultainen, verraton!
- Tääll’ lehtojen siime ja kunnasten
- Sinisyys mua riemastaa,
- Oi, tääll’ ikihonkapa huokaillen
- Minun huoleni ilmi saa!
- Oi, miss’ sini taivahan kuulaamp’ on,
- Suvi-yö valoinen on näin?
- Miss’ yhtyvi tähtien loistohon
- Palo hulmuva talvissäin?
- Soi sorjana kuohussa koskien
- Sävel kantelon kaikuvan –
- Vaan sen sulosoittoa kuullellen
- Minä mainehen unhoitan.
- Oi terve, Magyar, jalo pustan mies!
- Sua veljesi tervehtää.
- Jo mainehen luo sinun kulkee ties,
- Minun viel’ olon’ oudoks jää.
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.