Olet unteni maa

Olet unteni maa. Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Sulle lempeni käy kotilehto,

maata muistelen ain’ armaisaa.

Olet laulun, sävelehen kehto,

olet toivoni ja unten maa!

Sulle leivoset nuo lauluvirkut

kiitostansa riemurinnoin tuo,

sulle rastahat ja peipot, sirkut

auvoksesi sulovirret suo.

Tarut kuuluu hongan huminassa,

muistot ikiaikain tulvahtaa,

niitä kuusetkin on kuiskimassa

öistä tuskies. Oi, armas maa!

Haavan lehväsillä keijut soittaa,

hopee harppujansa helistää.

Joka koivun oksasilla koittaa

lauleskellen keinuella nää.

Tyynnä lahdet, lammet päilyy milloin,

siellä laulunsa jo hellin soi,

ovat Ahdin vieraana he silloin;

vuoroin kera kukkain karkeloi.

Sulle enkelien kuoron kuulla

joka kummun, puron takaa saa,

kiitostansa tuovan riemu suulla:

olet haaveiden ja keijuin maa!

Konsa talvi lumivaipan lainaa,

yli maan ja puiden, puhtosen;

otsallesi säderuunun painaa

helmilöistä Pohjan hohtehen.

Oisko nähdä kaunihimpaa toista?

Voimaa, rautaa mieliin nostattaa,

elon tulta lyö se suoniloista.

Armas pakkasen ja lumen maa!

Sua lapses lempiskö vain suotta,

eikö tuntisi ne sulojas?

Nekö tyhjähän näin tuhat vuotta

kärsineet ois, kuolleet helmassas?

Sinun kuiskeesi ne kaikki kuuli,

kuuli laulut metsän neitojen:

eikä vainolaisten tuisku tuuli

kylmäks’ saanut hiiltä toivehen.

Sinä sankarmielen poikais rintaan

suloillas loit; vieläi lemmen saa.

Ne sun osti veren, hengen hintaan.

Olet ainiaan sä urhoin maa!

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.