On kevät taas!

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
On kevät taas!

Kirjoittanut Mikael Rutanen


On kevät taas, on suuri luonnon kevät
ja lauhat tuulet maassa puhaltaa.
Taas valon lämpövirrat lähenevät
ja roudan alta vapautuvi maa.
On kevät taas, on kevät valomieli,
kas, kuinka kauneuttaan uhkuu maa!
Soi kevätylistystä joka kieli
ja kevätkannel kaunis kajahtaa.
On kevät taas, on suuri luonnon kevät,
taas kuollut elämäkin puhkee, uus.
Ja talven voimat raukee, vähenevät,
kun saapui kevät, ilo, herrtaisuus.
Nyt läikkyy järven laineet leppoisasti,
jääkahlehistaan kun ne vapaat on,
ja lämmön aallot vyöryy maahan asti,
ne lähettämät kevätauringon.
– Vapaa, vapaa! kuiskii ruoho, tuuli.
– Vapaa, vapaa! lehto huminoi.
Mutt ihminen ei vapaa – murhehuuli,
sit aineen, hengen orjuus kammitsoi.
Siks rintahan ei nouse riemun häivä,
vaikk ympärillään kevät huminoi.
On kevät syksyä ja yötä päivä,
ken kerran vangittuna vaikeroi.
Luo kevät ailahdusta ihmisrintaan
ja uusi elontoive täyttää sen.
Nyt vapauden, vaikka veren hintaan,
jo vannoo ostavansa ihminen!
Jo kevättänsä luovat orjalapset,
on heillä sielussaan jo toive uus!
Ja on kuin nuortuisivat valkohapset,
kun heitä kutsuu kevät, vastaisuus.


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.