Onko naiskysymys oikealla tolalla?

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Onko naiskysymys oikealla tolalla?

Kirjoittanut Minna Canth


Naiskysymys, joka muutamia vuosia sitten oli kaikille vanhoillisille oikea pelotin, näyttää tätä nykyä voittaneen heidän suuren suosionsa. Ei sitä enää pitkiin aikoihin ole epäilty eikä vaarallisena pidetty, päinvastoin kaikkian ahdasmielisimmätkin sen ”hyväksyvät”, jopa ottavat sen ohjelmaansakin ja luulettelevat, että nyt asia on niinkuin sen olla pitää, kun he sen ovat siipiensä suojaan asettaneet.

Mutta sepä seikka juuri meissä taas epäluuloa herättääkin ja panee ajattelemaan, onko naisasia todellakin tätä nykyä maassamme tyydyttävällä kannalla?

Kun aate ensin heräsi noin kymmenkunta vuotta takaperin, ei se suurta kannatusta saanut naistenkaan puolelta, jotka enimmäkseen pysyivät välinpitämättöminä sen suhteen. Vastustus siihen sijaan oli ankara. Ne, jotka aatteellisesti olivat asiaa ajaneet, huomasivat, ettei tyhjästä sanasodasta lähde mitään hyötyä, vaan täytyi näitä aatteita myöskin toteuttaa käytännöllisessä elämässä. Mutta sitä varten täytyi voittaa naisten suuri enemmistö puolelle.

Ennenkuin oli toivoa sen tarkoituksen saavuttamisesta, täytyi ottaa suuri taka-askel. Ei uskallettu puhua muuta, kuin mitä keskiajan kannalla olevan ihmisen käsityspiiriin hyvin mahtui. Että ”nainenkin on ihminen”, että ”Jumala on yhtä kalliisti lunastanut hänen sielunsa kuin miehenkin”, että ”köyhä, naimaton nainen täytyy saada laajempaa työ-alaa, koska koneet ovat anastaneet heidän entisen toimeentulo-länteensä”, j. n. e. Ja todistukseksi siitä, ettei mitään vaarallisia hankkeita ollut, perustettiin viattomia naislehtiä, jotka eivät mene kysymyksessä edes niinkään pitkälle, kuin nuo vihatut vapaamieliset ”Nya Pressen” ja ”Päivälehti.” Perustettiin myöskin työtoimistoja naisia varten, hankittiin ompelijattareille kesä-asuntoja, ja harjoitettiin kaikenmoista hyvää ja kiitettävää armeliaisuutta naisia kohtaan. Viimein tahdottiin myöskin osoittaa, ettei emansipeerattu nainen suinkaan halveksi ”oikeata” työ-alaansa, ja niin lähetettiin joku oppimaan ruuan laittamista Englantiin ja sitten perustettiin Helsinkiin ”kyökkejä.”

Onhan tämä kaikki hyvää ja kiitettävää. Ei sitä sovi kenenkään moittia. Emmekä me moitikaan. Ihmettelemme vaan, että tätä tämmöistä tulosta varten tarvittiin ”naiskysymystä” ja eri äänen kannattajia naisille.

Tarkoitus on kumminkin saavutettu. Naiskysymys on saanut paljon puoltajia, ja naisyhdistyksiä perustetaan kaikkialle. Toinen asia on, josko nämä ”naisyhdistykset” tulevat missään suhteessa eroamaan entisistä niin sanotuista ”rouvasväen yhdistyksistä”, joiden ohjelmana oli ainoastaan armeliaisuus. Kenties nyt tulee sentään kyökki-puuha lisäksi.

Mutta mihin on jäänyt kysymys naisten äänestys-oikeudesta? Mihin on jäänyt kysymys kunnallishallintoon pääsemisestä? Miksi ei kuule enää mitään siveellisyyskysymyksestä?

Niin yksipuolisesti ja ahtaasti, kuin tätä viimeistä harrastusta ajettiinkin, olisi siitä kuitenkin aikaa voittaen selvinnyt järkevä, oikea käsitys yhteiskuntaolojen parannukseksi, ellei se olisi tohahtanut ja sitten heti – rauennut sikseen. Alussa kumminkin luultiin, että nainen tässä suhteessa jos missä, jotain todella vaikuttaisi, että hän uudistaisi, puhdistaisi, ja niin tulisi tärkeäksi työvoimaksi ihmiskunnan kehityshistoriassa.

Pelkäämme pahoin, että tämä suuri enemmistö, joka on voitettu puolelle, on muodostunut hankalaksi esteeksi naisasian säännölliselle edistymiselle. Se on taakka, jota on vaikea hinata jäljessään, se on valta, joka pitää koko naiskysymyksen kireellä aisoissaan. Ei uskalleta sanoa sanaakaan, josta ei varmaan tiedetä, että jokaikinen Fanny ja Nanny sen hyväksyy. Ja niin tapahtui, ettei viime valtiopäivien aikaan naiset itse oman asiansa eduksi toimittaneet tuon taivaallista. Elleivät muutamat vapaamieliset valtiopäivämiehet ja samoin sanomalehdet olisi hiukan muistaneet naistenkin oikeuksia valvoa, olisivat nämä valtiopäivät saaneet mennä sivu, ilman että naisten tilan parantamiseksi olisi rahtuistakaan tehty.

Onhan luonnollista, että edistysriennoissa aina joskus tapahtuu taantuminen. Kenties se jossain määrässä on tarpeellinenkin. Mutta jos taantuminen tulee pitkälliseksi ja kestäväksi, silloin se jo on vaarallinen. Ja meistä todellakin tuntuu, että naiskysymyksen taantumis-tila on liiankin arveluttava. Ellei pian elon merkkiä ilmaannu, on pelättävä, ettei koko aatteella ollutkaan oikeata perustusta eikä pohjaa.


Lähde: Kodin suuret klassikot: Minna Canth. 1987. Weilin + Göös, Espoo. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Keski-Suomi-lehdessä 8.8.1891.