Onko varma, ettei kotimainen puu kelpaa voiastioiksi?
Vähän paremmin kuin vuosi takaperin (U.S. n:ossa 286 v. 1888) huomautimme sitä puutetta suurilla askeleilla edistyvän meijeritoimemme alalla, että voiastiat, n.s. drittelit, suurimmaksi osaksi tuodaan ulkomailta ja että aineet niihinkin voiastioihin, jotka kotimaassa valmistetaan, tuodaan ulkomailta. Että voinvalmistajat tämän tähden saavat voiastioistaan maksaa verrattain rasittavan hinnan, joka ei tavaraa myydessä tule korvatuksi, meijeritavara kun maailmanmarkkinoilla myydään astioineen, on selvä. Ehdotimme sen tähden, että hallitus, joka muutenkin on avullansa meijeritointa maassamme edistänyt, antaisi yleisistä varoista pari tai kolme tuhatta markkaa jonkun valtion-meijeristin käytettäviksi kokeisiin, joiden tarkoituksena olisi hankkia selko siitä, mikä kotimaisista puulajeistamme on voiastioiksi sopivin ja voiko mitään näistä puulajeista siinä kilpailla ulkomaan puun kanssa.
Ehdotuksemme jäi huomioon ottamatta. Yhä edelleen tuodaan ulkomailta maahan paljon sekä valmiita voiastioita että astialautoja ja -vanteita. Ja yleisessä mielipiteessä näkyy ajatus ulkomaan puun paremmuuudesta olevan niin luja, että esim. Uudenmaan ja Hämeen läänien maanviljelysseura, joka ensi huhtikuussa Hankoniemessä panee toimeen voinäyttelyn, kieltää tuomasta voita näytteille muussa, kuin pyökkipuusta valmistetussa astiassa.
Meijeritoimella maassamme on nykyään kovin ahdas aika. Jokainen huojennus, pieninkin, tämän teollisuuden kustannuksissa olisi sen vuoksi tervetullut. Jos voidrittelit voitaisiin valmistaa kotimaisesta puusta, niin niiden hinta alenisi luullaksemme ainakin 1/3 osan. Vuonna 1888 tuotiin maahan tynnyrintekijän teoksia 104,000 markan edestä. Tästä arvosta voi suuresti erehtymättä lukea 85,000 markkaa voiastiain hinnaksi. Kotimaassa valmistetaan ulkomaan puusta voiastioita 40 tai 45 tuhannen markan arvosta. Jos voiastiat voitaisiin tehdä kotimaisesta puusta, niin enin osa noista 85,000 markasta ynnä kotimaassa valmistettuihin astioihin käytetyn ulkomaisen puun arvo jäisi kokonaan omaan maahan, sillä varmaankaan ei ulkomailta silloin tuotaisi montakaan voiastiata.
Nykyään maksaa voidritteli meillä 2 mkk. 80 p:iä. Jos se saataisiin valmistetuksi kotimaisesta puusta, niin se arvattavasti tulisi maksamaan noin 1: 80, korkeintaan 2 mkk. Meijeritaloutemme säästö vuodessa tekisi siten vähintään 40,000 markkaa vuodessa.
Mainitut rahamäärät ovat meistä nähden siksi suuria että niiden ansaitsemiseksi kannattaa kokeisiin ryhtyä. Uudistamme sentähden ylempänä olevan ehdotuksemme.
Olemme ajatelleet ehdottamamme kokeet tehtäviksi jotenkin seuraavaan tapaan. Jossakin tynnyritehtaassamme teetetään dritteleitä männystä, kuusesta, koivusta, haavasta ja lepästä. Nämät astiat toimitetaan sitten johonkin hyväksi tunnettuun meijeriin tavalliseen tapaan voilla täytettäviksi. Tavara lähetetään sitten Hankoniemeen, jossa tarkastetaan, ovatko astiat kestäneet matkan vaaroja ja onko voi niiden sisällä säilynyt pilaantumattomana. Kelvolliset astiat, joissa voi on hyvänä säilynyt, pannaan menemään Englantiin, jonne ne lähetettäköön tunnokkaaksi tunnetulle voikauppiaalle ilmoituksella että tavara on sinne lähetetty ainoastaan sitä varten, että astiain kelpaavaisuus saataisiin selville. Voikauppiasta pyydetään jättämään osan voista tämän tavaran tuntijoille tarkasteltavaksi ja maisteltavaksi. Näiltä asianymmärtäviltä hankitaan seikkaperäinen lausunto voin hyvyydestä. Voikauppiaalta taas pyydetään tarkka ilmoitus siitä, missä tilassa astiat olivat perille tullessaan.
Tällaisia kokeita olisi tehtävä kumminkin pari, toinen talvella, toinen kesällä. Kokeiden tuloksista olisi sitten ko'ottava tarkka kertomus, joka hallituksen toimesta saatettaisiin julkisuuteen.
[Lähde: Uusi Suometar 30.1.1890 sivu 2]