Onnen maa

Onnen maa. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Muistan illan elokuun

tyyni oli, lauha,

elon humuun, aaltoiluun

saapui lepo, rauha.

Onnessamme uinuttiin,

vaipuneina haaveisiin.

Lammin pinta levossaan

siinti kaunehinta,

ensi lemmen aaltojaan

nosti mulla rinta.

Sydän hellää kanneltaan,

syttyi hiljaan soittamaan.

Kaikki henki suloaan

myrskyä ei mailla,

näkyi kaikki kauneinaan

surun tulta vailla.

Paloi katse yhtenään,

onni syttyi elämään.

”Sano miss’ on onnen maa,

kerro mulle kulta,

missä riemun kukkamaa,

kysyn sitä sulta.

Kerro, sinne kuljetaan,

onnestamme nauttimaan.”

”Tahdot tietää onnen maan,

tiedänhän mä varmaan,

rinnassasi löydät vaan,

maasi tämän armaan.

Sinne kukat kukkimaan,

saa’os onnen tuoksuaan.

Luo’os sinne oras vaan,

kevään kultaviljaa,

vaali sitä ainiaan,

hellyydellä, hiljaa.

Routa nostaa hallojaan,

onnen maita murtamaan.

Rinnassasi onnen maa,

siellä kukat kanna,

sieltä sitte maailmaan

kevätmieltä anna.

Vaarat uhkaa yhtenään

luottamusta elämään.

Pyrkimys kun parempaan

toimiamme ohjaa,

löydät riemun kukkamaan,

kun luot sille pohjaa.

Elon maille kuljetaan,

oomme lapset onnen maan.”

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.