Onnen onni

Onnen onni Kirjoittanut Otto Manninen

Vapaana linnun laulavaisen

vain anna olla oksallaan,

vain kisaella keijukaisen,

vain helkkää hetken soinnukkaan.

Vain sinitiellä siipi vapaa

nuo soinnut sulle noutaa voi.

Se vangitse, se kiinni tapaa,

vain valitusta sointu soi.

Luo kevään siipi viesti ehtii,

ei viivy, pois jo vilahtaa,

vaan kirsi kylmä kyynelehtii,

jo aamun kukka aukeaa.

Kaikk’ eikö silloin kaunehinnaan?

Sun kauas vainko kaihos ois,

vain tuulen tupaan, pilven linnaan

tuost’ onnen tuokiosta pois?

Sydämen täydelt’ anna sykkää

vain riemun, kun se rientää luo.

Sit’ älä aikaan toiseen lykkää,

toist’ on, mit’ aika toinen tuo.

Ei aarreaitta varma, vauras –

on onnen onni aivan muu:

sees hetki, kupla kuulas, hauras,

siin’ ilmat heljät heijastuu.

Kuin viipymätön virran juoksu,

kuin tuntumaton tuulen tie,

kuin kevään yössä kielon tuoksu

se tuokionsa tuo ja vie.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.