Onnen toivotus Avio-liittoon

Onnen toivotus Avio-liittoon *). Kirjoittanut Johan Frosterus

Jesu Jehova! Tu dulce praesidium & decus meum,

Nostris benedicito coeptis!

Lähde Luondo! liikkehelle,

Rupia Runon tekohon,

Vedä virret väljäsellensä,

Sanan polvet pohjan maalda,

Synkiätä Suomen kieltä.

Että kaikkuis kallioisa,

Kumisisi kuusikoisa,

Kuuluisi Turun Tuvisa.

Mettä mieleni mehuupi

Sanomista saatuneista,

Mutta empä ennättänyt

Sille päivälle pitohon,

Jolle joutua pidäisi,

Miesten parvehen parasten,

Lauluja latelemahan;

Siis mä laulan metsä-maasa,

Visertelen virran luona,

Katsellesa kaikki vallan

Herran ilmi Ihmetöitä,

Joita laulan joutesani,

Kiitän kesken kiiruhungin;

Laulavatpa luodut kaikki,

Virkoovat vilun perästä:

Jopa luopui luodet tuuli,

Kovat puustit pohjaisesta,

Vihaiset vilun vihurit;

Koska läikkyi lämmin tuuli,

Kilo kiilsi vetten päällä,

Armahasta auringosta,

Sätehistä suloisista,

Silloin jouduit jountehesa

Linnuit meille muilta mailda:

Päskönen pani pesänsä;

Vesi-Lindu vieretteli,

Suoritteli sulkiansa,

Suositteli sulhastansa.

Veden karja kaivostansa,

Veden hirmu hauvin poika

Vedäksens syvästä veestä,

Talvi majasta mataapi

Rannoille rakendamahan

Leikkiänsä lämbimäsä;

Silloin kätki koukkuluunsa,

Suunsa tutkamet terävät.

Metsot mustisa mekoisa,

Ukot uliat urohot,

Vuorten nousit notkelmista,

Näpittelit näppiänsä

Kalliolla kalkuttelit,

Kutsuit kumpanit kokohon.

Teeret tulit tanderelle,

Kukertivat kuusikoisa,

Soitit soilla soitimensa.

Pyytkin pyörit pensahisa;

Linnut pienet parvesansa,

Kielten kilvasa kihisit,

Visertelit virsiänsä.

Niinpä hekin häitä laitoit

Suven suodun suosiosa.

Eipä ihmet ihmisistä

Että hekin ennättävät

Mennä nuorra naimisihen,

Keskellä kesä sydändä

Kasvon kaiken kukoistaisa.

Mutt’ on täsä muukin mutka,

Käsi voipa kaikki vallan,

Joka sanoi siunauksen,

Pani kaksin kasvamahan,

Laatimahan laatuansa,

Lemmesä levittämähän.

Niinkuin paljon painavampi,

Toimi toista kallihimpi,

Ombi eläväin osasta,

Niin se asian ajaapi,

Rajat täsä rakendaapi,

Kihlaukset kiinnittääpi.

Ihmisen ilohon luodun,

Luodun Luojansa kuvaksi,

Luodun Luojan kunniaksi

Luodun taivahan talohon,

Ostetun Herran omaksi,

Herran verellä valetun,

Vihan alda virutetun,

Sopis siivon perästä,

Sopis ilman ilkeyttä

Mennä näihin naimisihin,

Josa pitääpi pyhästi

Luojan tahtoa tavata;

Että julkisen Jumalan

Valdakunta vahvistuisi;

Liiton Lapset liioitengin

Taivaan tavoille tulisit

Pyhän perinnön perisit.

Kukas oikein osaapi

Taiten vaimoa valita,

Kuulustella kumpania?

Joka kattoin kauneutta,

Tavoroiden Tyttäriä,

Pyrkii suurehen sukuhun,

Saapi sappia sakoksi,

Mieli-pahan palkaksensa,

Mainituilla markkinoilla.

Kukas oikein osaapi

Häitä hankia hyvästi?

Jok’ on tuttu taivahalle

Ylimmäisen Ystävänä,

Sille Luoja laitteleepi

Naimakeinot näppärästi.

Herra tunteepi todella

Mitä mielesä makaapi

Kungin peitetty povesa:

Hänbä katsoi kaukaisia,

Tulevaiset tutkisteli,

Meidän mielein muutoksetkin

Aikanansa arvaeli.

Sitä myöden hän sovitti

Omillensa onnein paikat

Yksin näisä naima puisa,

Kuin ne päätyvät paraten

Vielä viimmengin hyväksi.

Tai on toimi tutkimatoin,

Mutt’ on helppo Herran työksi,

Joll’ on meret määrättynä,

Meren pisarat pivosa:

Joka veti vaaksallansa

Mitan tarkan taivahalle,

Pani mitan, pani määrän,

Painon niinkuin pundarilla;

Pani solmut ja sitehet,

Tarhan tähtihin etehen,

Josa juoksun jouduttavat;

Toinen toista paineleepi,

Paineleepi, ponnistaapi;

Hänen valtansa vakava

Piteleepi pilvet kaikki

Hattaroita hallitsepi;

Häll’ on tuttu tuulen synty,

Pohjasen pisimmät pohjat;

Sillä nosti nousemahan

Meren lainehet lavian,

Joilla laivat lentelevät

Silkkisillä siivillänsä.

Herra kaikki hallitseepi

Suuntahan sovitteleepi,

Meidän mutkaisen menomme.

Joka luotti Luojan päälle,

Myöntyi hälle mieltä myöden,

Sepä oikein osasi

Levon makian majahan,

Sielun tyvenen tapasi.

Hyvä Herra heimolainen,

Hyvä sulhainen suvahte

Että jouten juttelisin,

Purkaisin poveni pohjan,

Saisin sanani sanoa:

Itse julkinen Jumala,

Jonga neuvo näkymätöin

Edellä esikätehen

Ombi saattanut sinungin

Nykyisihin naimisihin,

(Niitä sinun siunatkohon.)

Minä tiedän tarkallensa;

Olet ehtinyt emännän

Ilman niitä syrjä syitä,

Joista pyörtyvät parahat,

Visahatkin vilpistyvät.

Antakohon armostansa

Herra taivahan tekiä

Sulle suuren siunauksen.

Kuules morsian minua:

Itse toimi taivahasta

Sinun johdatti jalosti

Suodun sulhaisen sylihin,

Miehen parahan parihin,

Jok’ on kirjat kahtellunna,

Tiedon saaret soutanunna

Kuulusa opin kyläsä,

Kuulu tiedon kukkulalla;

Joka joukon johdattaapi

Opin ojan lähtehille.

Jos on oppi oivallinen

Ovat tavatkin tasaiset,

Kiittävät kaikkialla.

Siis mä toivotan todella

Parikunnalle parasta

Sydämmestä syttyneestä:

Armot Jumalan avarat

Teille aina auvetkohot!

Itse surungin sumussa

Päivä teille paistakohon,

Pimiästä pohjasesta! Ps. 112:4.

Ilo Jesuksen ihana

Teitä täällä täyttäköhän,

Mieli pahat painelkohon,

Sokerilla suolatkohon!

Onnet olkohot omanne

Lukemattomat lugulda,

Niinkuin pilvesä pisarat,

Niinkuin koskesa kivejä,

Alla virran villapäitä!

Olkoon ikänne iloin

Päivät lemmesä lepoiset!

Koska, päivät päätettyä,

Ero viimeinen edesä

Herra teitä helmoihinsa

Korjatkohon kaunihisti,

Sinne teitä siirtäköhön,

Kusa ilosa ijäti,

Riemun runsaisa tuvisa,

Laulut ombi lakkaamata

Luojan Luoduist’ ihmetöistä;

Kiitos kaunis Jesukselle

Pojan veri vitsoihista,

Pyhän hengen pyhityksest’!

Sitt’ vast’ kaikis kajahtaapi

Kaunis kiitos Jesukselle!

*) Tämän on tehnyt entinen Sotkamon Kirkkoherra, Doctori Johan Frosterus, kunniaksi ja kaunistukseksi Sukulaisensa häihin, joka oli Professori Turun Akademiasa ja nai Kesäkuusa 1764.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 3. huhtikuuta s. 2–4, 10. huhtikuuta s. 3–4. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.