Onnen virsi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Onnen virsi

Kirjoittanut Eero Eerola


Missä mieheen yhtyy miesi,
iskee kuokka toisen tahtiin,
usvat haipua jo tiesi,
uskoo korpi pellon mahtiin.
Aukee siinä rämeet, nevat,
virtaa vilu routavesi,
sarat suorat suurenevat,
missä ennen kuovi pesi.
Avartuvat aavemmiksi
peltotilkut taloin takaa,
suoristuvat suoremmiksi
miesten selät, katse vakaa
saa myös siinnon korkeamman,
mieli miettimähän herää,
kuinka kautta Suomen rannan
pellon miehet voimaa kerää.
Kuinka uusin soinnuin soivat
laiduntiellä karjan kellot,
metsät armaat huminoivat,
kussa päättyy talon pellot.
Mutta suloisin on soitto
kultatähkäin peltotiellä,
se on miehen työstä voitto,
apuaan ei Luoja kiellä.
Onnen kultakannel helää
oman poven onkaloissa,
sielu hetket heljät elää,
sieltäkin on routa poissa.
Siunaus kuin valkosiipi
kaartuu kodin katon yllä,
kateen peikko kauas hiipi,
hyvyys saapuu hymyilyllä.
Povet sykkii, suonet takoo,
käsi veljen kättä tapaa,
pellon vilja varttuu, sakoo,
vapaammaks’ saa miesi vapaa,
valkohuivit häilähtävät
kotipihan polkutiellä,
suvivirret helkähtävät
ortten omain alla siellä.
Avartuvat akkunatkin
päivän säteen sisään loistaa,
kuontuu kukat kuihtuvatkin
kansa onnen-virttä toistaa:
puhtaat silloin ihmismielet
etsii elon-myrskyn suojaa,
sunnuntaiset sulaa kielet
kiittämähän suurta Luojaa.


Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.