Oppi Papitki tekee

Oppi Papitki tekee. Kirjoittanut Paavo Korhonen

Peäsky pesänsä tekasi,

Laululintu laitoksensa,

Tälle moalle tultuansa,

Katon alle kartanolle:

Siinä jutteli sukunsa,

Kasvatteli kaltasensa;

Voan ei soanut sille vielä

Laulu-eäntä laitetuksi,

Tällä moalla tähellistä;

Otti matkan ulkomoalle,

Mäni meriä ylitek;

Siellä nuoret nuotin oppi,

Lapset laulullen osasi,

Kerkesi keväillä tänne,

Pani sanat säntillensä,

Aivan eänellä samalla,

Emän entisen tavalla.

Saman linnun loatusiksi

Papinpojat pantaneenko,

Kuin ei koskana kotona,

Isän tykönä ikänä,

Soaha nuista Soarnamiestä,

Mänevätä messun töille,

Ennenkun etäällä käyvät,

Auttavasti asumassa

Aika-Akateemiassa,

Oman kukkaron kululla,

Eli vanhemman varalla;

Siellä ne sanoja soavat,

Miehet miehiksi tuloovat,

Astuviksi alttarille;

Mäneviksi Messun töille;

Voan se uusi oppihuone,

Juuri julkinen rakennus,

Joutu valkean varaksi,

Tuimassa Turun palossa,

Joka siellä seinät särki,

Kivi-Muurit murenteli,

Koasi kirkon kelloineensa,

Torniuurit urkuineensa,

Monta kallista kalua,

Jotk’ on kaikki kaivattavat.

Kuss on kulta ja hopea

Kussa vaski, missä rauta,

Tina tuhkahan vajonnut,

Posliini poroksi käynyt,

Lasi langennut muruiksi;

Talot ja talon tavarat,

Katupuoit kaikki tyyni,

Tässä mänit täysineensä,

Nousivat, nojassa tuulen,

Pilven mustan muotoseksi,

Ala taivahan tasantu.

Tieppä mulle muistokirja,

Veäppä siiihen vuosiluku,

Parahiksi passaaminen,

Millonka tämä tapahtu. –

Sillon pisti jalkamiehet,

Tekivät tuhannen tähen

Kaheksan numeron kansa

Joka satoja sanoopi

Kyllä kaksikymmeniä.

Vielä siin’ on viimeseksi

Selvä seihtemän numero.

Poawo Korhonen.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 3.12.1831.