Oppineimpain tutkittaa

Oppineimpain tutkittaa. Latinasta suomennettu laulu (Horatii Flacci Carm. Lib. II, Ode XVI.) Kirjoittanut Horatius

Nähtyä suomalaisten riimavirtten teon aivan vaikeaksi, ovat muutamat uskoneet veisukirjotuksen kielessämme paremmin luonnistuvan entisten Greekkalaisten ja Ruomalaisten tavalla, jotka eivät tienneet riimasta enemmän kuin Suomenkaan vanhat laulajat, vaan pitävät tarkan vaarin siitä, että pitkät ja lyhyet tavaukset nuotin ja tahti-mittain jälkeen, veisuun soviteltiin. Kokeeksi, jos tämä värsykonsti kieleemme sopeusi, on yksi Horatsiuksen Latinainen veisu Karjalassa suomennettu, saman latinaisen veisun tahtiin, jonka seuraava tahti-viittaus osottaa:

Se Suomennettu laulu on tälläinen:

Hahti-mies rauhaan haluaa merellä

Myrsky kuin kohtaa, sekä pilvi musta

Pois valon viep’, ei nävy tähdet varmat

                           Laiva-väellen.

Vaittelee rauhaa väki tuima Turkin,

Vaittelee Greekan sota-sankaritkin;

Ystävät! kalliimp’ lepo, rauha on kuin

                           Kulta ja korkuus;

Sillä ei rikkaus eli Ruhtinasten

Vahtikaan salpaak sydämestä vaivaa

Eikä linnoihin tulemasta estäk

                           Lentoja murheen.

Eletään kelvoin vähätellä kuin on

Pöytä herkuitoin, oma suola, leipä,

Unta eik’ estäk paha pelko ei myös

                           Saastanen ahneus.

Miks’ anoin paljoo lyhyt aika voiman

Tuhlataan, kauas kotomailta kulkeen?

Mailta pois muuttuin kuka muutti koskaan

                           Mieltä ja luontoo?

Kiipelee laivat suru vasketutkin,

Myös hevoismiehet suru kiini ottaa

Liukkahamp’ peuraa sekä tuulta, aikaan

                           Myrskysen ilman.

Mieli, ken tyytyy osahans’, unohtaa

Huomenen huolet, kovat onnet ottaa

Nauru-suin vastaan. Alituista kellään

                           Eip’ olek onnee.

Kuoli pois varhain uliain Achilles,

Vaipu vanhuuttans’ iäkäs Tithonus;

Mullen ehk’ antaa, mitä sulta kieltää

                           Rientävä hetki.

Ammovat karjat monet ympärilläs,

Hirnuvat sullen kenokaulat orhiit,

Verkaset vaatteet etähältä tuodut

                           Ylläsi kannat.

Luonnotar pellot vähät anto mullen,

Ynnä myös pienen runotaidon, ettän

Naapuriin nauruks ite irvihampaat

                           Laulelen ilkeet.

Lähde: Turun Wiikko-Sanomat 22.2.1823.