Oppineimpain tutkittaa

Wikiaineistosta
Oppineimpain tutkittaa.
Latinasta suomennettu laulu (Horatii Flacci Carm. Lib. II, Ode XVI.)
Kirjoittanut Horatius


Nähtyä suomalaisten riimavirtten teon aivan vaikeaksi, ovat muutamat uskoneet veisukirjotuksen kielessämme paremmin luonnistuvan entisten Greekkalaisten ja Ruomalaisten tavalla, jotka eivät tienneet riimasta enemmän kuin Suomenkaan vanhat laulajat, vaan pitävät tarkan vaarin siitä, että pitkät ja lyhyet tavaukset nuotin ja tahti-mittain jälkeen, veisuun soviteltiin. Kokeeksi, jos tämä värsykonsti kieleemme sopeusi, on yksi Horatsiuksen Latinainen veisu Karjalassa suomennettu, saman latinaisen veisun tahtiin, jonka seuraava tahti-viittaus osottaa:

Se Suomennettu laulu on tälläinen:

Hahti-mies rauhaan haluaa merellä
Myrsky kuin kohtaa, sekä pilvi musta
Pois valon viep’, ei nävy tähdet varmat
                           Laiva-väellen.
Vaittelee rauhaa väki tuima Turkin,
Vaittelee Greekan sota-sankaritkin;
Ystävät! kalliimp’ lepo, rauha on kuin
                           Kulta ja korkuus;
Sillä ei rikkaus eli Ruhtinasten
Vahtikaan salpaak sydämestä vaivaa
Eikä linnoihin tulemasta estäk
                           Lentoja murheen.
Eletään kelvoin vähätellä kuin on
Pöytä herkuitoin, oma suola, leipä,
Unta eik’ estäk paha pelko ei myös
                           Saastanen ahneus.
Miks’ anoin paljoo lyhyt aika voiman
Tuhlataan, kauas kotomailta kulkeen?
Mailta pois muuttuin kuka muutti koskaan
                           Mieltä ja luontoo?
Kiipelee laivat suru vasketutkin,
Myös hevoismiehet suru kiini ottaa
Liukkahamp’ peuraa sekä tuulta, aikaan
                           Myrskysen ilman.
Mieli, ken tyytyy osahans’, unohtaa
Huomenen huolet, kovat onnet ottaa
Nauru-suin vastaan. Alituista kellään
                           Eip’ olek onnee.
Kuoli pois varhain uliain Achilles,
Vaipu vanhuuttans’ iäkäs Tithonus;
Mullen ehk’ antaa, mitä sulta kieltää
                           Rientävä hetki.
Ammovat karjat monet ympärilläs,
Hirnuvat sullen kenokaulat orhiit,
Verkaset vaatteet etähältä tuodut
                           Ylläsi kannat.
Luonnotar pellot vähät anto mullen,
Ynnä myös pienen runotaidon, ettän
Naapuriin nauruks ite irvihampaat
                           Laulelen ilkeet.


Lähde: Turun Wiikko-Sanomat 22.2.1823.