Oppipojan syysmietteitä

Oppipojan syysmietteitä. Kirjoittanut anonyymi

Nyt on taas syksy käsissä. Kesä on kulunut, eikä mitään erikoisempaa ole tapahtunut, lienenkö paljonkin oppinut sitä ammattia, johon niin innokkaasti ryhdyin keväällä? Olenhan kumminkin oppinut tuntemaan tätä ihanaa Helsinkiä, sillä käsirattaita vetäessäni on minulla ollut siihen oppimiseen hyvä tilaisuus. Olen tutustunut tämän pääkaupungin loistoon ja komeuteen, ja onhan sitä jo siinäkin.

Vaatteet, jotka kotoani sain samoin kuin jalkineetkin, ovat melkein loppuun kuluneet. Uusia ei ole tullut ostetuksi siitä yksinkertaisesta syystä, ettei palkka ole riittänyt. Ruoassakaan ei sillä palkalla ole tahtonut pysyä, sillä täällä tulee sekin niin tavattoman kalliiksi.

Talven pitäisi olla opin ja edistyksen aika, mutta hyvin toivottomalta se näyttää, kun vaatteetkin ovat kesällä kuluneet. Toiveeni että mestari olisi pitänyt minut talvellakin työssä ovat rauenneet tyhjiin. Siinä tapauksessa olisin voinut kehittää ammattitaitoani. Siten olisin ehkä oppinut tuntemaan velvollisuuteni ammattia, liikkeenharjoittajia, yhteiskuntaa ja itseänikin kohtaan.

Maalarin ammatissa, johon minäkin olen kuulunut, ei ainakaan moni mies saa työtä talvisaikaan. Kun oppilas ei saa työtä, ei hän voi kehittää itseään, ja tulevaisuus on kovin hämärä. Miten voisi talvella käytin ammattikoulua, kun ei ole ruokaa syödä eikä rahaa ostaa koulutarpeita, kuten piirustuspaperia, vihkoja ja kalliita maali-aineita?

Olisi mielestäni jollakin tavalla saatava näissäkin asioissa korjauksia aikaan. Oppilas olisi pidettävä yhtä mittaa koko oppi-aikansa työssä eikä ainoastaan kesällä, kuten nykyään on tavaksi tullut.

Oka.

Lähde: Työmies 10.10.1901.