Orleanin neien jäähyvästit
| Orleanin neien jäähyvästit Kirjoittanut Friedrich Schiller |
- Nyt jääkää terveheksi vuoret nurmet!
- Kotoinen lakso jää hyvästi nyt!
- Johanna teitä ei enempi kulje,
- Hän jättää ikuisesti teiät nyt!
- Työ kukkas’t joita kastelin ja puuni
- Kuin istutin, nyt loistakaaten kai!
- Hyvästi loksot työ, ja heralähteet,
- Ja metsän kaunis kaiku jää hyväst’!
- Johanna lähtee pois, se ystävänne,
- Ja ikkusesti teiät jättää tänne!
- Nyt jääkää terveheks’ suloiset paikat,
- Työ jotka näittä lapsileikkini!
- Ja lammaslaumaseni nurmikoilla,
- Nyt haihu, paimenesi erkani!
- Mä sotatantereella hurmasella
- Nyt paimennettavaksi lauman saan;
- Niin käsketty on mulle taivahasta,
- Mun mieleni on irrotettu maasta.
- Joka Moosekselle, seisten Hoorebilla,
- Tuli pensahasta muinen lausunut;
- Ja Hän kuin Phaaraon joukot lainehilla
- Meren pohjahan punaisen hauvannut;
- Ja joka Taavittia rohkasutti
- Kuin luona seiso hirmu Goljatin;
- Hän lausu mulle noista lehvikoista:
- ”Mene! minusta maailmassa toista.”
- Hän lausu: vaskipaitoihin sä muuttai
- Ja rauvoita sun hellä rintasi;
- Et saa sä kuulla miehen rakkautta
- Et nautita himoja maallisii;
- Ei morsiusruunu palmikoilles tulla
- Ei lapsukaista maata rinnoissais.
- Vaan voiton, kunnioin ja sota-onnin
- Sun lahjoitan niin muita korkeammin.
- ”Kun urhakimmat uupuut tappelussa,
- Kun Ranskanmaa on hukkumaisillaan,
- Niin sillon vaanu käessä eelkmäissä
- Sä riennät tappeluun ja kaikki kaat,
- Ne vahvat voittajat ja vainolaiset
- Sä kaat kuin viljoansa niittäjät
- Niin säilytät sä sankarpojat maasi
- Ja Rheimsin suojelet ja kuninkaasi.”
- Oli taivolta luvattu mulle merkki,
- Ja tuopa rautalakki sieltä on;
- Mun rintoani nostaa taivon henki
- Kun päässäni sen tunnen painavan,
- Ja tunto enkelein on mielessäni
- Ja vainon kiihko kytee rinnassain;
- Nyt kuulen soasta sankarien voiton,
- Ja sota-sarven kutsuvaisen soiton.
Lähde: Kanawa 26.5.1847.