Orpa ja Ruth
| Orpa ja Ruth. (Ruthin kirj. I.) Kirjoittanut Oskar Uotila |
- Ne kaksi on Noomilla miniää.
- Ovat kaikin Moabin mailla.
- Niin Orpa kuin Ruth siellä leskeks jää.
- Myös ovat he lapsia vailla.
- Mut Juda kun Noomin on syntymämaa
- Ja rakkahin hälle sen kansa,
- Miniöillensä vanhus ilmoittaa
- Kotimaallensa haluavansa.
- He lähtivät. Vanhalla aatteissaan
- Oli matkalla haudan mullat,
- Niin johtui hän toisille sanelemaan
- «Mua kuulkaa, miniäkullat!»
- «Te olette nuoret kumpikin
- Sekä syntyisin Moabin naiset,
- Paras teidänkin kääntyä kotihin,
- Siell’ on teillä ominaiset.»
- «Maan vieraan miehissä varmahan
- Teill’ ei ole onnentuojaa:
- Kemos teille ehk’ antavi armahan,
- Teit’ isänne jumala suojaa.»
- Kälyt seisoivat silmissä kyynelet.
- Anopillensa antaen suuta
- Palas Orpa nyt, heittäen hyväiset.
- Ruth rukka ei mahtanut muuta.
- Kuin puhkesi, rippuen anopissaan:
- ««Sinut sulahan syliini suljen,
- En luovu ma sinusta milloinkaan,
- Kuhun kulkenet, minäkin kuljen.»»
- ««Siin’ yödyn, miss’ otat sinäkin yös,
- Samat mulla kuin sullakin huolet,
- Sama maa, sama kansa ja Jumala myös,
- Ero tulkoon vasta kun kuolet.»»
- Ruth seurasi Noomia Bethlehemiin –
- Tiell’ ainaisen tekivät liiton –
- Ja perille kahden saavuttiin
- Juur’ alkuhun ohranniiton.
Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.