Orvon kuolo
| Orvon kuolo. (Suomentama *). Kirjoittanut József Eötvös |
- Ken yönsä tuolla viettelöö
- Sisällä kalmiston?
- Jo kaksitoista kello lyö
- Ja vaiti kaikki on.
- Se orpo on, kuta kova
- Suru ahdistelee,
- Kuin äiti armas ainoa
- Ei nousekkaan enää.
- Nyt haudalla hyvän emon
- Kujertelee polo:
- ”Oi äiti, oi, niin raskas on
- Nyt poikasi olo!”
- ”Sinun manalle mentyä
- Pois luota lapsesi,
- Kylässä ei ole’ sitä
- Joka hyväilisi.”
- ”Ja ei sano’ enää kukaan
- Rakas mun poikani!
- – Kamala nyt ja kolkko vaan
- Ja kylm’ on suojani.”
- ”Mut täällä vieressä sinun
- Miks en jo maata saa?
- Ka kylmä kylmä talvi on –
- Polo minua ah!”
- Näin yöllä orpo-poikanen
- Itkein kujertelee, –
- Ja talven tuuli tuimanen
- Yhä viheltelee.
- Ja hyyksi poskella pojan
- Se kyynel kylmistyy.
- Hän ei havaitsekkaan miten
- Jo hänki tyrmistyy.
- Mut ympärillä kirkkomaan
- On kuolon kolkkaus,
- Ja ääntä muut’ ei kuulukkaan
- Kuin tuulen huokaus.
- Viimein yles yritti hän,
- Mut maahan vaipu vaan,
- Ja pois uneen ikuisehen
- Vajosi vaivoistaan.
E[rik]. A[lexander]. I[ngman].
*) Tämän laulun tekiä on Ungarilainen Parooni Jooseppi Eötwös. Suomennos on tehty alkukielen mukaan.
Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 9. helmikuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.