Otsas hiessä, työhön orjat!

Otsas hiessä, työhön orjat! Kirjoittanut Alexander Halonen

Miljoonissa lainehissa ajan virta riehui.

Lainehilla ihmiskunnan elon onni keinui;

Vuoroin vaipui, kuni lastu, mahtiaallon alle,

Vuoroin nousi läikkymähän vahdon harjamalle.

Kauvan päilyi ulapalla pimeätä usvaa, –

Soutajien venhoissa sortoa ja tuskaa.

Hirviöt ne kaikkialla venhosia vainui:

Verisinä uhriraukat aallon alle painui.

Kauvan yössä ihmiskunta taikalyhtyyn luotti,

Kauvan verta puhtahintaan johtajilleen juotti;

Uhras onnen maailmasta taivasosaa vastaan,

Salli päänsä päästimeksi kahlehtia lastaan.

Mahtivallan kurja käärme pesi tiedonpuussa.

Elontiellä seisoi enkel – kirosanat suussa

Niille, jotka toiminnalle etsi tarkoitusta,

Niille, jotka kohtalojen tutki arvoitusta.

Tieto nääntyi miljoonien, sijaan tuli usko,

Jonka rapakoihin ajoiks’ sortui järjen rusko:

ihmisraukat pimeässä varjoansa säikkyi,

Sillä itsekkyys ja viha ympärillä väikkyi.

Kansan vapauden kristus riippui ristinpuussa

voivotellen tuskissaan ja etikkata suussa.

Valtaluokat sekä papit hänen vertaan möivät, –

Veren hinnan linnoissansa – mässäsivät, söivät.

Kansa nautti siksi paljon, että jaksoi raataa,

Että jaksoi tyranneilleen seedrimetsät kaataa

Sekä heille elintarpeet, mukavuudet laittaa –

Kapinoivain veljiensä elonlangan taittaa.

Pyramiidit, obeliskit kohos’ aron yöstä;

Viljapellot, linnat uljaat saatiin orjain työstä;

Silkkikankaat, jalokivet, hopea ja kulta

Ilman orjain kätten työtä ois’ vaan halpa multa.

Otsas hiessä – kaikui huuto –- herrojasi ruoki!

Heille, orja, karukosta kaikki herkut kuoki!

Orja kuokki – herrat mässäs – siitä Luojaa kiitti,

Mutta orja palkaksensa ohdakkeita niitti.

Otsas’ hiessä – jatkuu huuto – solmupiiskan takaa:

Orja raataa, nälkää näkee, repaleisna mataa.

Yksi uupuu mierontiellä, toisen sota suistaa,

Orjain tytöt, valjuposket, porttoloihin luistaa.

Otsas’ hiessä, orjalauma! – kiljuu kiiltonapit;

Otsas’ hiessä! säistää siihen kirkon pyhät papit;

Otsas’ hiessä! otsas hiessä! – huutaa mahtivalta –

Helvettihin joudut, jos sä nouset kahlees alta!

Otsas’ hiessä! – perkelekin helvetissä nauraa –

Lyökää kristuksenne ristiin monta uutta naulaa!

Silloin ristillänsä kristus katkerasti itkee –

Mutta orja kurjuutensa hedelmiä kitkee.

Se on niin karvas orjan palkka: Taivasosa tuolla,

Täällä puutteen kurja koti, jossain laitapuolla;

Lapset rämpii mieronteitä kirottuja noita,

Isät, äidit sortuneina täyttää vankiloita.

Mutta vihdoin kärsimysten mitta täyteen saapi, –

Nyt jo miljoonien joukko riehuu, raivoaapi;

Telkein takaa vapautensa vaatimukseen ratkee:

Nyt on aika, että orjain vankikahle kätkee!

Nyt on aika orjalaumain vihdoin ylös koittaa!

Nyt on aika, orjain täytyy sortovalta voittaa!

Siis: otsas’ hiessä! – mutt’ ei orjaks’ – vapauteen on määrä.

Otsas’ hiessä voita etuoikeuksien valta väärä!

Otsas’ hiessä kristuksesi katko ristinnaulat!

Otsas’ hiessä valtaluokkain särje riettaat paulat!

Sekä siten maailma sä itsellesi voita!

Maailmassa lapsillesi lohdutusta soita!

Otsas’ hiessä heikko kätes’ veljes käteen liitä;

Yhteistyöllä yhteisedun he’elmiä sinä niitä!

Maailma on teidän, orjat, siis se ottakaatte,

Yhteisvoimin itsellenne se te voittakaatte!

Vasta silloin, enemmistön kun on maassa valta,

Kun on oikeus kohonnunna itsekkyyden alta,

Kun on kaikki otsa hiessä työssä kaikkein eestä,

Silloin vasta onni ouruu ajan meren ve’estä.

Lähde: Kujala, Juho (toim.) 1910: Taistelun riehuessa: lausuttavia runoja. Juho Kujala, Porvoo.