Päivän laskiessa

9. Päivän laskiessa. Kirjoittanut Heinrich Heine

Tuo kaunis päivä

On tyynnä mereen laskenut,

Ja nouseva yö on tummentanut

Jo vellovat veet;

Vain enää iltarusko

Veenpiirin kultaloistohon luo,

Ja kuohuva vuoksen voima

Ajaa rannoille valkoaallot,

Ja ne sukkelan hilpeinä hyppii

Kuin villava lammaslauma,

Jot’ illoin laulava paimenpoika

Pois kotiin häätää.

”Oi, kaunis on päivä!”

Niin virkatuks vihdoin ystävä sai,

Mi rantaa kanssani asteli,

Ja puolileikin, puoleks kaihoin

Hän väitti, että aurinko on

Ihana rouva, mi naimisiin

Meni vanhalle Ahdille järkisyistä;

Nyt päivän kaiken hän muka astuu

Vain hauskasti taivaalla purppurat yllään

Ja säihkyy timanttiloistossaan,

Ja kaikki lempii, ihailee

Koko luomakunnassa häntä,

Ja hän koko luomakunnan riemuks

Suo kaikille katseensa loiston ja lämmön;

Illoin taas, kun on toivoton pakko eessä,

Hän muka palaa taas

Kotiin kalseaan, vilukylmään syliin

Vanhan puolison.

”Usko pois”, lisäs ystävä vielä,

Ja nauroi ja huokas ja nauroi taas, –

”He alhaalla siellä rakkaasti elää!

Joko nukkuvat, tai he riitelevät,

Niin että ihmisilmoilla täällä

Meri kuohuvi pärskähtäin,

Ja laivuri aaltoin pauhussa kuulee,

Kuink’ äijä rouvaansa haukkuu:

””Pyöreä mailmankaikkion portto,

Silmin kosjoja!

Päivän pitkään hehkut muille

Ja öin olet mulle kylmä ja laiska!””

Kotirippiä noin kun saa, on selvä –

Heti ylpeä aurinko kyyneliin!

Ja hän onnettomuuttaan vaikeroi,

Ja vaikeroi niin surkean kauvan, ett’ Ahti

Äkkiä vuoteelta villinä hyppää

Ja uida potkivi meren pintaan,

Tuuletusta ja malttia saamaan.

”Niin itse näin hänet viime yönä,

Kun rintaa myöten hän aalloista nousi.

Oli äijällä kellervä villapaita

Ja liljavalkoinen unimyssy,

Ja kurtistuneet oli kasvot.”

Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.