Pére Lachaise
Ulkoasu
Pére Lachaise. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- Astelen nurmea hautojen jylhäin päällä,
- valkeat kukkaset soi tuulessa hiljalleen.
- On suvipäivä, tok’ ei ole rauhaa täällä,
- saa näyt kauheat nää vereni jähmeeseen.
- Kuuluu kolkutus, uhka ja manaus jyrkin,
- tantere multainen kumisten jyskähtää.
- Puulokeroistaan nousevan nään käden, nyrkin,
- leuvat loukkua lyö, lautahan iskee pää.
- Astelen kumpuja, marmoripatsaat horjuu,
- valkeat kukkaset nuo itkuhun tyrskähtää.
- Unhotu ei suru, kun veriviljan korjuu
- muinoin virroillaan kostutti pengermää.
- Murheen muuri, min juurelle kanuunat sorsi
- sankarit urheimmat, muuri se huokaa ain.
- Kuivuvi köynnös, lakastuu ruohon korsi,
- vait satakielinen käy pesäänsä piipahtain.
- Astelen kumpuja, kolkutus kaamea toistuu.
- Valkeat kukkaset nään nyökkivän varsissaan.
- Ratkee liittehet maan, pois turpehet poistuu,
- varjot vapaina käy hiipien haudoistaan.
- Vavisten katselen joukkoa sankarimaineen
- todeksi aikoinaan, suuren unen he loi.
- Käyskelen muuria, nään ajan valtavan laineen
- laskevan, nousevan taas. – Valkeat kukkaset soi.
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.