Pöytälaulu

Pöytälaulu. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Kun leikkiä laskien nauttia saa,

mit’ antavi ystävän pöytä,

juo riemuiten, unhota murheinen maa:

vain harvoin riemua löytää.

Kuin kukka on riemu: nyt kukkivi tuo

ja huomenna kuihtuvi kuollen,

siis nauttios, hetki kun nauttia suo,

pois heittäen huomenen huolen.

Vaikk’ on moni murheinen maan menohon,

toki kestistä pois uni paljas!

Vain hetkessä nyt elä: toivosi on

tuo täyteläs, maistuva maljas.

Nyt vain sitä murhehdi: täytenä juo

ja tyhjänä anna se täyttää.

Hyvyydelle ensiksi kunnia suo,

saat sitte sen riemulle näyttää.

Siis juodahan muistoksi nyt emännän!

Hän riemun on alku ja kanta.

Ja isännän muistoks, ja maljakon tän,

miehuutta mi mielihin antaa!

Niin, heille nyt laulu ja myös lasi soi:

kauniisti he yhtenen luotiin.

Ken myrttejä, hän rypäleitäkin loi;

iloksi ne kumpikin suotiin.

Isäntä hän olkohon vain varallaan,

ett’ uusia maljoja juodaan,

kun maljoja juodess’ on hyödyksi vaan,

ett’ arvonkin luokkia luodaan.

Vaan arvoja, luokkiakin ylemmän

saa ensinnä suita ja multa

nyt maljasen kaikista hellimmän

hiljaksehen – rakkahin kulta.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.