Paimen-piika ja karhu

Wikiaineistosta
Paimen-piika ja karhu.

Kirjoittanut Frans Jakob Chydenius


Istui impi pättärällä,
Paimen-piika päiväsessä,
Alla taivahan sinisen,
Päällä kannon toukkahisen,
Likellä leviän järven,
Sel’än siliän sivussa.
Kuuli siinä semmosia,
Tänkin moisia tähysi;
Kuuli kulinat suviset,
Kesän tähtävät tähysi.
Tuosta laittui laulamahan,
Pieni pilpakoitsemahan:
”Kuink’ on kumminkin koria,
Suvi kaunis Suomenmaassa!
Kaitt’ on paikat kaunihia,
Yks on paikka kaunehimpi,
Jossa synnyin, jossa kasvoin,
Jossa lasna lalluttelin
Piennä piipotin kävellä’.
Jos susi ei surmo’aisi’,
Karhu ei söisi’ karjoani,
Niin minä menisin sinne’,
Tuonne’ täältä sipsutelsin,
Järven takuseen talohon,
Oman äiteni olohon.”
Lauloi niin ja taas rupesi,
Ensin hiukan ennättänyt,
Kuulla’ kelloja ker’innyt:
”Saa’ ei paimen pois pa’eta’,
Karjastansa kau’as mennä’:
Susi söis joka itikan,
Karhu kaiken karjalauman.”
Niin sanoi ja sarven otti,
Kontistansa kourahutti,
Jolla soitti mennessänsä,
Kuusistohon kulkeissansa.
Polku kulki kuusistossa,
Rata karjan rampa’ama:
Impi polkua käveli,
Rata-pientä piipotteli;
Soitti tiellä torveansa,
Luikuriansa luritti.
Karhu polkua käveli,
Rata-pientä rassutteli,
Eellä immen soittavaisen,
Pii’an pilpakoitsevaisen.
Rata on kaita kahden käydä’,
Ahdas astua’ ohitse’;
Tunne’ ei impi ilvekseksi,
Eikä karhuksi erota’;
Piti koukona jonakin,
Laiskana latustajana.
Veti vitsan kainalosta
Vasemmastansa vesansen,
Jolla koukoa kovisti,
Virkummaksi vitsaeli.
Karhu kaapahti kahdelle’
Jal’alle jalosa voima,
Toista kahta kauhiata,
Pudisteli pulskiata
Eessä immen soittavaisen,
Piian pilpakoitsevaisen.
Kynnet hirviät heilisi
Kämmenissä kääntyvissä,
Kuin tuo hohtava hopia
Pohjassa pohatan arkun.
Impi jouten laulamahan,
Piika pilpakoitsemahan:
”Anna’, anna’ kouko kulta,
Anna’ kultoa minulle’
Ja hopeeta hohtavaista;
Jottan saisin paimen parka,
Piika pilpakoitsevainen
Hamehen halunperäsen,
Liinan kahta liehuvamman.”
Karhu ei suutu’ soittajihin,
Laske’ kättä laulajihin.
Itse edespäin menevä,
Rata-pientä rassuttava,
Jätti immen istumahan,
Pienen pilpakoitsemahan:
”Kova on kou’olla sisusta,
Rinta kitsas rikkahalla;
Luulin antavan lepoja
Ja hopeita hohtavia;
Mutt’ ei antanut mukoma,
Lahjotellut laisinkana.”

– sk –


Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 16. marraskuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.