Paimenpoika (Avellan)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paimenpoika.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Kuin ihanalta näyttää
Taas päivänen!
Nyt toivo, rauha täyttää
Taas seutusen;
Ja metsät, lehdot kaikaa
Vaan riemua,
Ja lintuparvet raikaa
Vaan kiitosta.
Ja pilvet purppuralta
Taas hohtaavat,
Sen maalta, taivahalta
Ne lainaavat.
Vaan lähde alla välkkyy
Niin puhtaana.
Ja taivon ihmeet hälkkyy
Sen helmassa. –
Sun, niitty vihreäinen,
Taas nähdä saan,
Miss’ puro kiitäväinen
Luo aitojaan.
Täss’ vanhan koivun luona
On penkkini;
Ja vohlanen ja vuona
Täss’ viihtyvi.
On hauska koivikossa
Mun nähdäni,
Kuin kaste ruohostossa
Viel’ kiiltävi.
On helppoa mun kuulla
Täss’ laulantaa,
Jon laaksot sulosuulla
Mull’ kaikahtaa.
Täss’ tiedän odotella
Ma tyttöä,
Täss’ saa hän lauleskella
Vaan lempeä.
Oi, kuulkaat vuonat! Ääni
On tuttava;
Ma kohta ystävääni
Saan kohdata.
Kun päivä tunturilta
Taas katsahtaa,
Hän tänne kunnahilta
Jo kiiruhtaa;
Hän apilaisen kantaa
Mull’ seppelen,
Jon poimiskeli rantaa
Päin kulkien.
Ja niinkuin siivin lennän
Sinn’ oijeti,
Ja kullan kanssa ennän
Tänn’ uudesti;
Täss’ rinnan istuskellen
Me suudellaan;
Ja kyyhkyt karsastellen
Meit’ katsoo vaan.
Sitt’ Luojan ihmetöitä
Hän laulelee;
Ja huilun äänilöitä
Maa kaikailee.
Ja loiskimasta raumat
Jo herkeevät,
Ja muitten karjalaumat
Meill’ eksyvät.
Mik’ onni paimenella
On laaksossa!
Ken voisi kertoella
Sen riemuja?
Meill’ tyynehessä siellä
On tavarat,
Ja karjat, kasvit tiellä
Sen lausuvat.
Kun tuulet hautaan syöstää
Jo kukkaset,
Mun riemuain ei ryöstää
Voi myrskyset.
Ma etsin talvikaunna
Vaan suojoain;
Siell’ lempi, rauha uunna
On huomeltain.
Ma lämpimällä liellä
Ain’ istun vaan,
Ei karja harhatiellä
Nyt kuljekkaan,
Ja kukkaislaulu kaikaa
Ain’ huoneessain,
Vaikk’ kesä karkas aikaa
Jo laaksostain.
Sill’ kylmän henki jäätää
Voi nurmiain;
Vaan ääntäni ei häätää,
Ei riemuain.
Jos myrskyt suojan huiskaa,
Ei haitakkaan,
Kun rauha, lempi kuiskaa
Siell’ ainiaan.
Vaan kevät, talven mennen,
Taas palajaa,
Ja vuokko niinkuin ennen
Taas kukoistaa;
Ma silloin paimenessa
Käyn uudesti,
Ja ääni seutuessa
Taas kaikuvi.
Sun, niitty vihreäinen,
Taas nähdä saan,
Miss’ puro kiitäväinen
Luo aaltojaan.
Täss’ vanhan koivun luona,
On penkkini;
Ja vohlanen ja vuona
Täss’ viihtyvi.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.