Paimenpoika (Avellan)

Paimenpoika. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Kuin ihanalta näyttää

Taas päivänen!

Nyt toivo, rauha täyttää

Taas seutusen;

Ja metsät, lehdot kaikaa

Vaan riemua,

Ja lintuparvet raikaa

Vaan kiitosta.

Ja pilvet purppuralta

Taas hohtaavat,

Sen maalta, taivahalta

Ne lainaavat.

Vaan lähde alla välkkyy

Niin puhtaana.

Ja taivon ihmeet hälkkyy

Sen helmassa. –

Sun, niitty vihreäinen,

Taas nähdä saan,

Miss’ puro kiitäväinen

Luo aitojaan.

Täss’ vanhan koivun luona

On penkkini;

Ja vohlanen ja vuona

Täss’ viihtyvi.

On hauska koivikossa

Mun nähdäni,

Kuin kaste ruohostossa

Viel’ kiiltävi.

On helppoa mun kuulla

Täss’ laulantaa,

Jon laaksot sulosuulla

Mull’ kaikahtaa.

Täss’ tiedän odotella

Ma tyttöä,

Täss’ saa hän lauleskella

Vaan lempeä.

Oi, kuulkaat vuonat! Ääni

On tuttava;

Ma kohta ystävääni

Saan kohdata.

Kun päivä tunturilta

Taas katsahtaa,

Hän tänne kunnahilta

Jo kiiruhtaa;

Hän apilaisen kantaa

Mull’ seppelen,

Jon poimiskeli rantaa

Päin kulkien.

Ja niinkuin siivin lennän

Sinn’ oijeti,

Ja kullan kanssa ennän

Tänn’ uudesti;

Täss’ rinnan istuskellen

Me suudellaan;

Ja kyyhkyt karsastellen

Meit’ katsoo vaan.

Sitt’ Luojan ihmetöitä

Hän laulelee;

Ja huilun äänilöitä

Maa kaikailee.

Ja loiskimasta raumat

Jo herkeevät,

Ja muitten karjalaumat

Meill’ eksyvät.

Mik’ onni paimenella

On laaksossa!

Ken voisi kertoella

Sen riemuja?

Meill’ tyynehessä siellä

On tavarat,

Ja karjat, kasvit tiellä

Sen lausuvat.

Kun tuulet hautaan syöstää

Jo kukkaset,

Mun riemuain ei ryöstää

Voi myrskyset.

Ma etsin talvikaunna

Vaan suojoain;

Siell’ lempi, rauha uunna

On huomeltain.

Ma lämpimällä liellä

Ain’ istun vaan,

Ei karja harhatiellä

Nyt kuljekkaan,

Ja kukkaislaulu kaikaa

Ain’ huoneessain,

Vaikk’ kesä karkas aikaa

Jo laaksostain.

Sill’ kylmän henki jäätää

Voi nurmiain;

Vaan ääntäni ei häätää,

Ei riemuain.

Jos myrskyt suojan huiskaa,

Ei haitakkaan,

Kun rauha, lempi kuiskaa

Siell’ ainiaan.

Vaan kevät, talven mennen,

Taas palajaa,

Ja vuokko niinkuin ennen

Taas kukoistaa;

Ma silloin paimenessa

Käyn uudesti,

Ja ääni seutuessa

Taas kaikuvi.

Sun, niitty vihreäinen,

Taas nähdä saan,

Miss’ puro kiitäväinen

Luo aaltojaan.

Täss’ vanhan koivun luona,

On penkkini;

Ja vohlanen ja vuona

Täss’ viihtyvi.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.