Pakkasen pakinoita (1874)
| Pakkasen pakinoita. Kirjoittanut Olli Wuorinen |
- Valtia-herraks taas olen noussut Pohjolan maille,
- En kehu, sen sanon vaan, ett’ olen mahtava mies.
- Halla, mun veljeni, on salamielinen ryöväri, julma,
- Kammona kulkevi hän öisin ja viljoja vie;
- Rehtinä liikun ma virkani puolesta yöt sekä päivät,
- Rehtipä, tiedän mä tuon, Pohjolan kansakin on.
- Syksyn tultua kansitan äkkiä lammit ja järvet,
- Kiiltävän iljantehen luistaja-parvelle suon;
- Sievästi silloittaa sipasen joet, suot, rämehetkin,
- Sittepä nuo kesätien koukerot oikoa voi.
- Turhaan raukeavat lumetartenki laatimat hanget,
- Jos vaan kättäni en laske ma varjelemaan.
- Kirkastan komeaks kuperan, jalon taivahan kannen,
- Hattarat pois hajotan tähtien tieltä ja kuun.
- Silloin talviset yöt, revon tulten leimussa myötään,
- Ilman impien kanss’ tanssin ja leikkiä lyön;
- Kolhasen myös vasarallani nukkuvien tuvan seinään,
- Muistutan: kuinkapa lie kaikk’ ovet suljettu vaan!
- Tähtiä hangella kylvän, pensaat, puut hopeoitsen,
- Kas, nepä kimmeltelee loistossa armahan koin!
- Lapsille ikkunan ruutuun kukkia teen komeoita,
- Vaikkapa pienosien ystävä muuten en lie.
- Joskus ma tuulten siivillä lentäen viimana viuhkan,
- Silmäni luon pukimiin, jos kenen ulkona nään;
- En repaleisia sääli ja josp’ uhallaan kuka vastaan
- Nokkansa töllistää, siihen mä merkkini lyön;
- Vaan sulo neitosen tai jalon poikuen poskille ruusut
- Koht’ ani armahat luon; heille ma kunnian suon.
- Ihmiset uhreillaan mua myös lepyttäin jumaloivat,
- Heidänpä huoneistaan kas savut tupruelee.
- Lämpöä, tuot’ etelättären heimoa, en kovin suosi,
- Hänpä se, luulen ma, taas kohtakin valtani vie.
Lähde: Suomen Kuvalehti 15.5.1874.