Pakkovastaus Herra H. A:lle

Pakkovastaus Herra H. A:lle*). Kirjoittanut anonyymi

Samalla tavalla kuin Tekin kirjoituksenne lopussa, pyydän minä heti aluksi saadakseni viitata tunnettuun sananlaskuun ja menettelystänne sanoa: kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Sen näytte itsekin myöntävän sanoessanne, että ”joka arvostelu saisi mennä sinänsä”, mutta ette kuitenkaan voi olla purkamatta sappeanne sen suunnattoman tapauksen johdosta, että minä olen rohjennut moitteellisesti, jopa ankarastikin arvostella niin tunnetun kirjailijan kuin Minna Canth’in kirjotuksia, – joita Te nimitätte ”taideteoksiksi”, – ja myöskin hänen kirjailijaluonnettansa. Minulla oli siihen oikeus yhtä hyvä kuin suitsutusuhrienkin polttajilla on ollut ylistelemisiin; ja älkää suinkaan luulko, H. A., tuntemattoman nimenne arvoisuuden saavan minua tahi muita vaikenemaan, kun on nouseminen vastustamaan epäsiveellisen kirjallisuuden levenemistä ja semmoisen aikaansaajia. Niin kauvan kuin ette Te eivätkä muut voi väittää ja näyttää Kauppa-Lovon kuvan olevan muuta kuin inhottavaa pahuutta täynnä, niin kauvan eivät Teidän tahi sielunheimolaisenne kiitoslauseet puheena olevan kirjoituksen ”taiteellisuudesta”, sen kuvauksen eheydestä saata niitä äänettömiksi, jolla asettavat yksilöllisen ja yhteiskunnallisen siveyden korkeammalle kuin taiteen, eivätkä sen ohessa voi riettaille, vaikkapa kuinkakin tosille tahi todennäköisille lauluille myöntää sijaa taidekokoelmiin.

Minä en rupea kohta kohdalta vastaamaan röyhkeän suuttumuksenne purkauksiin ja torjumaan päältäni kaikkia eri iskujanne, mutta paria kohtaa en saata sikseen jättää, oman kantani valaisemista varten. H. A. sanoo minulta logiikkaa puuttuvan, kun tuon esiin puheena olevasta kertomuksesta rumia ja likaisia kohtia, mutta toisaalta juuri moitin M. C:ia saastaisten kuvien luomisesta lukijan eteen. No, mutta mitenkä minä väitteeni todeksi näyttäisin, jos en esimerkeillä? Ja minä pyydänkin lukijalta anteeksi, mutta sitä ei M. C. tee! – H. A. on väärässä luullessaan minun paheksivan, että M. C. antaa ”ikuisen vankeuden lopuksi tulla paatuneelle syntiselle”. Minä huomautin vain, ett’ei kertomuksen kokoonpanija koettanut edes lopullakaan luoda valon pilkettä synkeään yöhön, kuvaten kurjaa sankaritartansa edes joinkin määrin parantuneena tahi siitä toivetta antavana, ennenkuin esirippu lankesi. – Ja lopuksi vain sanon lyhyesti sen, että, kun julkinen sana nostaa minussa katkerinta mielikarvautta, minun ei käy vaiti oleminen sitä julkisesti moittimasta, ja että, kun kansalaisena katson velvollisuudekseni vastustaa kaikkea, mikä minun lujan vakaumukseni mukaan vahingoittaa yleisiä oloja, minä myös voimiani myöten koetan kirjallisuuden alalta karsia pois kaikki, mitä on jossakin katsannossa epäsäännöllistä ja säännötöntä, erittäinkin epäsiveellistä. Ja kun minun käsitykseni ja vakaumukseni on se, että jokin kirjateos on, yksinkertaisesti sanoen, paha ja pahaa vaikuttava, niin minä sen pahaksi sanonkin julkisesti, uskoen siten paremman hyväntyön tehneeni isänmaalle kuin se, joka pahaa puolustaa, olipa sille kirjantekijä taikka kirjantekijän puolustaja.

F. A.

*) Herraksi nimittäin luulen Teitä, vai lienettekö rouvasihminen?

Lähde: Uusi Suometar 4.10.1889.