Siirry sisältöön

Palvelijataryhdistyksen 10-vuotisjuhlassa

Wikiaineistosta
Palvelijataryhdistyksen 10-vuotisjuhlassa.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Ken nähnyt ompi köyhän miehen surun
Sen käden kurttuisen ja kehnon nutun
Ken tietävi sen niukan leipämurun
Ja arvaapi sen ahdistuksen tutun,
Hän varmaan kylmempi on syistä hallaa.
Ja heikon oikeutta sortain tallaa.
Ja ken on tiennyt, miten alle pinnan
Tuon mustan moni kultahyvä voipuu
Ja moni sykähtely nuoren rinnan
Kuin säkene vain hämärähän vaipuu,
Hän varmaan kylmä on kuin pohjatuuli
Jos itkutta sen näki tahi kuuli.
Ja ken on aavistanut toivottuutta,
Min nääntynehen synkkä silmä näyttää
Tai nähnyt kuntoa ja tarmokkuutta,
Kun puute matalaisen majan täyttää,
Hän varmaan sydämett’ on kokonansa
Jos tulta tuntene ei rinnassansa.
Jos tult’ ei tunne ja pakoitusta,
Mi ajaa köyhälistön suuren luoksi
Ja vaatii toimintaa ja uhrausta
Vain noiden unhotettuin onnen vuoksi,
Oi syttyköön tuo tuli mielten yöhön
Ja nostakoon se tuhansin työhön!
Nyt aik’ on roudan sulaa rinnan suosta
Ja suuren suvipäivän meille koittaa,
Ja vuolahitten veljesvirtain juosta
Ja kukkain puhjeta ja lämmön voittaa
Jo aik’ on katsoa sen kansan puoleen,
Mi oli nääntymässä tuskaan, huoleen.

II.

[muokkaa]
Maailma se armoton
Ihanteet ne kitkis,
Silloin silmä iloton
Surkumieltä itkis.
Veljeytt’ ei nähdä sais
Ihmislasten luona,
Kaikki hyve tallaittais
Jäljellä ois kuona.
Kansat maansa ihanat
Hurmehella valais,
Tuhonajat kamalat
Kaikkialle palais.
Vapauden lippukin
Poljettaisi multaan,
Halvat kävis ohjihin
Kruunuhun ja kultaan
Niin se maahan asettuis
Erheen yksinvalta,
Harrain aatos kohouis
Ahdistuksen alta.
Niin se muuri synkeä
Estäis valon matkaa,
Talvenvalta hyytävä
Voittoaan vois jatkaa.
Niin se vihdoin himmenis
Ihmisyyden ilta,
Tähtein valoit vaimenis
Sammuis taivahilta.
Niin ne kuolis kukat pois,
Vaipuis laulun helke,
Metsät surumielin sois,
Tummuis vetten velke.
Niin ei mikään estää vois
Aikaa onnetonta,
Jos ei valvomassa ois
Vartioita monta.
Mutt’ on joukko lukuinen
Valon valonteita,
Jotka kautta aikojen
Soittaa kanteleita.
Soittaa ihmisrintoihin
Lemmen puhtahimman,
Ihanteet ja toivonkin,
Uskon luottavimman,
Uskon valon voittohon
Ajan ongen alta,
Uskon päivän koittohon
Hengen taivahalta.
– Soitto tuo se kasvakoon
Vahvaksi kuin Vuoksi:
Laajalti se kulkekoon
Heikommankin luoksi!
Kunnes nousis miljooniin
Valonjoukon luku,
Että suurna nähtäisiin
Tämä ihmissuku.
Kunnes kerran horjahtais
Erhetysten pylväs.
Uusi aika aukeais
Kaunoinen ja ylväs!

Hilja Liinamaa.


Lähde: Työmies 21.3.1902.