Palvelustyttöjen lauluja

Palvelustyttöjen lauluja. Kirjoittanut anonyymi

”Mehiläisessä” on Elias Lönnrot 1839–1840 julaissut kaikkiaan noin 60 kansanlaulua. Niistä otamme tähän kolme ”piikojen laulua”.

I.

Minä olen pikku piika,

kannan karjan vettä;

el oo sukkaa eikä paitaa,

ei kuin kaksi kättä.

Minä olen onnen likka,

onnen kovan saanut;

eipäs ole poika vielä

vieressäni maannut.

Kävi kyllä poikiakin,

vaikkei minua vasten;

sitte aamupuolella

he katoovat kuin kaste.

Vaan en sure enkä huoli,

vaikka olen köyhä;

vielä minä nätin pojan

verrakseni löyän.

Mitäpä mä tuosta suren,

jos oon toisen orja;

jahka tulee toinen vuosi,

oma kulta korjaa.

Mieron tietä kulkemassa

on mun kultan juuri,

vaikken tiedä enkä tunne,

pienikö lie vai suuri.

Sitä aina ajattelen,

sitä ilohetkee,

koska minut oma kulta

vierehensä kätkee.

II.

Ei oo tällä likalla

palkka eikä pestii:

soitto paha nostettiin

se onnen mulla esti.

Minä olen orpo piika,

tämän talon loisi,

kulen aina kunnialla,

vaikkei pojat soisi.

Poikahunnut huutavat

ja kuikuttavat kovin:

”kuule, kulta, ääneni

ja ava aittasi ovi!”

Mut jos olen halpa likka,

halvan nimen kannan,

tok’ en siltä halvan pojan

halata vain anna.

Mitäs tuosta tulisi,

jos huonon pojan naisin,

viinan juojan, mieron ruojan,

tuskan, ristin saisin.

Parempi on ollakseni

nuorena likkana aina,

kehräellä, laulella

ja elää sillä lailla.

Vaan kun tämä siivo tyttö

vanhenee ja kuolee,

moni poika murehtii

ja joutuu suureen huoleen.

III.

Täss’ on pieni palkkapiika,

toisen talon orja.

Tuota aina ajattelen:

kukahan mun korjaa?

Niinkuin vene vähäinen

sen kovan tuulen käessä,

niin on piika pienonen

vierahassa väessä.

Voi ett’ oonkin syntynyt

ja voi ett’ olen luotu,

äidin maidolla ravittu

ja maailmahan tuotu!

Päiv’ on pitkä, ikävä.

ja iloton on ilta,

ouoilt’ ei ole apua,

ei turvaa tultavilta.

Ei ole yhtään ystävätä,

kaikk’ on vihamiehii;

miero paljo puuhoaa

ja kuluttavi kielii.

Kaikki minua vihaavat

ja vihaavat kuin käärme,

soisivat mun menevän

ja hukkuvani järveen.

Vaan en huoli mistäkään

kun olen piika vakaa;

maailma saa soimata

mua edestä ja takaa.

Enpä huoli maailmasta

enkä huoli kestään,

maailmassa vihataan

ja vihat kauan kestää.

Enkä huoli itkeäkään,

enpä huoli vainen;

ja jos kuinka itkisinkin,

se on yhenlainen.

Itku silmät pimittää

ja mure muovon muuttaa,

nuorellekin neitoselle

hiukset harmaat tuottaa.

Lähde: Työmies 29.7.1904.