Siirry sisältöön

Pankinjohtaja Idmanin petokset

Wikiaineistosta


Uutisia
Tampereelta ja lähiseuduilta.


Pankinjohtaja Idmanin petokset.


Väärennetyt talletustodistukset ja Vekselit.


  Mikäli T. Nyheter on saanut tietää, on jälleen löydetty uusi väärennetty talletustodistus, arvoltaan 150,000 mk. Näinollen tekee väärennettyjen talletustodistusten yhteissumman n. 800,000 mk.

Nyttemmin luullaan huomatun uusi väärennetty vekseli. Eräs tilallinen on nimittäin kertonut, että hänen hallussaan on eräs hra Fedi Idmanin 200,000 mkn suuruinen tunnuste, jonka main. tilanomistaja on saanut vakuutena Nils Idmanilta niistä veloista, joita Idmanilla on tilanomistajalle. Herra F. Idman kuitenkin jyrkästi kieltää kirjoittaneensa sellaista tunnustetta, joten luullaan että se on väärennetty.

300,000 mkn velkakirja.

Kuten olemme kertoneet, on hra Rosenlew jättänyt uloshaettavaksi erään Idmanin 300,000 mkn velkakirjan, jossa takaajina olivat hrat Feedi Idman ja Liljeroos. Takaajista edellinen kieltää kirjoittaneensa nimeään sellaiseen velkakirjaan. Luullaan velkakirjan syntyneen seuraavalla tavalla. Kun herra Feedi Idman on antanut Nils Idmanille blankonimikirjoituksia, joita jälkimäisen oli määrä käyttää valtakirjoina vekseleitä myydessä, onkin Nils Idman sellaiselle paperille laatinut velkakirjan ja takuusitoumuksen ja sen jälkeen kun se on ollut valmiina F. Idmanin nimellä varustettuna, on Nils Idman hankkinut siihen toisen takaajan ja todistajain nimet.

Yhdyspankin tarkastus.

Kuuleman mukaan alkavat Yhdyspankin yhtiökokouksen valitsemat tilintarkastajat lopullisen tarkastuksen huomenna maanantaina. Nämä tarkastajat ovat, kuten tunnettua, varapresidentti A. Spåre, senaattori Kaarlo Castren, varat. V. Ahlqvist ja professori A. Vallenskiöld; varalla tri Rolf Thesleff, salaneuvos K. de Pont ja tri K. Ignatius.

Yhdyspankin tarkastajain puheenjohtaja senaattori Kaarlo Castren, joka, kuten tunnettua, on jonkun päivää oleskellut kaupungissa, lähti eilen takaisin Helsinkiin, mutta saapuu jonkun ajan kuluttua toisten tarkastajain kera takaisin Tampereelle.

Vekseliprotestit.

Eilen protesteerasi Yhdyspankki kiinteimistöosakeyhtiö Commercen tunnustaman ja pankinjohtaja Alb. Snellmanin asettaman 126,000 mk. vekselin. Niinikään protesteerasi sama pankki eilen 40,000 mk. vekselin, jossa tunnustajana oli tilanomistaja Ernest V. Wahren Ylöjärveltä ja asettajana pankinjohtaja N. Idman.

N. Idman ja Snellman.

Mikäli nyt tiedetään on pankinjohtaja Snellman-vainaja ollut Nils Idmanin kanssa yhteisissä vekseliasioissa yhteensä 260,000 markan summasta. Kaikissa vekseleissä ei kuitenkaan ole Nils Idmanin nimeä.

Snellmanin hypoteekkilainojen suuruutta ei vielä tunneta, mutta on niissä täysi takuu.

Suomen Pankki.

Suomen Pankin Tampereen konttorin v. t. komisario on eilen astunut toimeensa.

Pankin Tampereen konttorin v. t. kasöörin, luutnantti R. Backmanin annettua pankin johtokunnalle selvityksen suhtautumisestaan ennen kerrottuun postivekseliasiaan, on johtokunta peruuttanut hänelle antamansa määräyksen hoitaa mainittua kasöörin virkaa ja määrännyt sitä hoitamaan v. t. konttorikirjurin Nils Gramin.

Fr. Björkqvistin liike.

Vielä tässäkin numerossa tahdomme huomauttaa, että toiminimi Fr. Björkqvistin liikkeessä jatkuu myynti edelleenkin entiseen tapaan.


Lähde

[muokkaa]

Aamulehti sunnuntai 15.12.1912 s. 3–4.