Paperileija

Paperileija. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

«Kas, Fannyni, katso, kun juoksen,

se kiitäen vain kohoaa;

vaan sormeni yksikin luoksen’

sen taas alas ilmasta saa».

Ja langasta kuljetti riemuiten hän

nyt lehtisen siivikkähän.

Kas, myrskyssä kutriset lentää.

Vain pilvihin silmäten hän

yli kankahan, kantojen entää,

kylän lapsia jäljissähän.

Hän leijansa näin ylemmäks yhä vaan

sai ilmahan korkenemaan.

Hei! – huudahti Fannykin – kiitää

myös valkea kyyhkyni noin.

Vaan loukkaut, Eetu, jo siitä!

Voi! tuskin mä katsoa voin...

Nyt lankesi Eetu, mut kohta hän vaan

nous taas sitä kuljettamaan.

«Kuva ompi se tän elon teistä»,

sanomaan täten nyt isä saa.

«Niin; lehti on kullakin meistä

myös myrskyssä kuljetettaa.

Pidä kiinni ja katsele taivahisin;

taas nouse, jos lankeatkin».

Miten lehti nyt ilmassa häilyi,

sitä katseli Fanny, ja hän

näki F:n, mi päivässä päilyi,

kas, lehdestä kiiltelevän.

«Noin häilyvi sieluni taivahan, maan

välimailla», hän sai sanomaan.

Tuon piirtäjä – Eetu – sen kuuli

ja sai pahan aavistuksen...

Vei langan nyt kourasta tuuli;

hän kääntyi, sen saadaksehen.

Oli hukkunut lehti, ja vaalistuen

loi silmät hän neitosehen.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.