Parahin maan
| Parahin maan. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
1.[muokkaa]
- Kun aamulla ma havahdin
- sain luokse akkunain,
- niin mieluisasti vavahdin
- ja olin innossain:
- kohusi omieni aamun koi,
- hohtonsa entehen loi.
- Kuin enkelisen haamusen
- oil muoto tenhosa.
- Kuin lumi kevätaamusen
- oil valku verhonsa.
- Enkeli kaunihin olla hän vois,
- jospa lian taivaassa ois.
- Vain pihan oil hän takana
- mut aivan kohdallain.
- Se verhonsa oil lakana
- tai puhdas paita vain.
- Mutta ne kutriset kiemuja loi,
- silmyet säihkyjä soi.
- Ja niistä niinä vavahdin,
- ja niistä huumennuin.
- Kun huumehista havahdin,
- niin kovin kumeksuin:
- impi – hän kadonnut oli pois
- keiju kuin ollunna ois!
- Mut usein vielä vilkasen
- taa tylyn pihamaan
- ja enkeliä aattelen
- ja valkoverhoaan.
- Miksi niin arkana säikkyi hän pois,
- luonani olla kun vois!
2.[muokkaa]
- Niin minä olen yksistäin
- kuin talon viirissä kukko.
- Ei tule henttuni tänne näin,
- ei ratise oven lukko.
- Vingutan, uikutan itseksein
- kuin rajutuulessa viiri.
- Eipä se kuulu kullallein,
- ei ymmärrä mua Siiri.
- Tuolla se pieni ja punanen
- vaan leijaa ulkosalla.
- Tullata lulla – laulelen –:
- on akkunani alla!
- Hitto! hän somasti silmäilee,
- on totinen kuin nukki.
- Hellalletta! – kuuntelee,
- vaik’ ilo jo ääneni tukki.
- Hellelletta – huulissaan
- on hymy hiton soma.
- Tullos luo niin suudellaan,
- ja minun olet oma.
- Tullos luo! – hän hyppäs pois
- ja vilkuu vauhkoellen.
- Tunnustus jos katse ois –
- ois voi se sydämellen.
3.[muokkaa]
- Minä Elukkatarhassa käyskelen.
- Sydän käpyäni haen. En löydä, en.
- Minä katseeni sinne ja tänne luon.
- Sydänkäpyseni näen: luona on tuon!
- Toisen luonako hän ... käpy tuskaa tuo.
- Jumal auta, en hänelle silmäystä suo!
- Käännyn kotia. – Pääsen kun Helsinkiin,
- menen Dahlbergin paperiputiikkiin.
- Ostan mustetta, ruminta mustinta,
- sydänkävylle piirustan passinsa.
- Vedän variksen varpaita viisi ja kuus...
- Hitto vie – siellä Siiri mun nimeni huus...
- Se jo soikohon!.. Tässäpä tiedä ei,
- mikä pentele poijan sen Siiriltä vei.
- Vaikka hitto veis ... sopiihan viivähtää,
- luonnon helmassa hukata elämää.
- Minkä ajassa ahkera kadottaa,
- senpä terveyttä luonnosta takaisin saa.
- Siis mä laskeun lomahan mättäiden.
- Jumaliste ... kun Siiri käy lähellen...
- Siitä viis, sillä lehvät kun laulelee,
- silmäluomeni lauhasti alenee.
- Mielin unessa maailman unhottaa.
- Sydän rauhassa huolensa pumpata saa.
- Tosin puskassa tuolla on rahinaa,
- madon loikaret siellä kun longertaa.
- Mutta niistäpä viis, sillä ihmisten
- seura ilkeempi usein kuin käärmehen.
- Eihän käärme se pistänyt Aatamiin:
- hänet Eevansa vietteli rikoksiin!
- Hitto! – Ptyi ... kun longerti huulillein
- mato – lämmin, sen tunsin kummaksein.
- Heti silmäni sallein aueta:
- Siiri suukkoa jatkaa naurulla.
- Kyllä naurukin pistokset parantaa,
- siksi koitan jos Siirini kutiaa.
- Häntä »veli» kun kummulla viivytti,
- nyt on minulta entistä kiireempi.
- Heti kukkaset kaunihit rintahan saan –
- Siiri sentään parahin impi on maan.
Lähde: Työmies 4.10.1901.