Peipponen (Oker-Blom)

Peipponen. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Ken koivunlatvassa

noin laulaa lirittää?

Kaks’ pientä peipposta

ne virren virittää.

Ne lepää hetkisen,

on niillä sunnuntai,

kun pesä yhteinen

vastikään valmiiks’ sai.

Niin soman somana

se kiikkuu oksallaan,

niin ihka omana,

siks’ siitä riemuitaan.

Ja naavat, jäkälät

sen päältä kaunistaa,

vaan patjat pehmeät

on äidin untuvaa.

Soi laulu riemuisin

sen kunniaksi siis,

ja pian munaakin

on siinä sievää viis’.

Saa pojat kuoresta,

kun emo hautoo vain.

Jo aivan nuoresta

ne laululahjan sai.

Vaan ruokaa tarvitaan

nyt pieniin nokkihin,

ja siksi hommissaan

on isä, äitikin.

Ne pyytää perhoja,

ne toukkiakin tuo.

Näin kesän herkkuja

ne pienillensä suo.

Ja lemmen pajatus

soi aamuin, illoinkin

ja vieno jokellus

kuin lasten ainakin.

Kun täyttää siipyet

ja pyrstö mittansa,

niin tahtoo pienoiset

jo niitä koitella.

Nyt horjuin, hoippuen

ens’ askel astutaan

ja emon kylkehen

niin usein turvataan.

Ja emo ohjaavi

ens’ arat askeleet,

ja isä valvovi

ens’ lentokoetteet.

Taas pesään pehmeään

kuin kehtoon nukkuu nuo,

kun kultasäteitään

jo ilta lehtoon luo.

Näin kodin onnekkaan

luo peippo pienilleen,

näin niille sulostain

ens’ aamutaipaleen.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.