Pekka parka

Wikiaineistosta
Pekka parka.

Kirjoittanut Heinrich Heine
Suom. Iivo Härkönen.


I.[muokkaa]

Ja Hannu ja Greeta ne tanssivat vaan,
ilo kaikuvi, huulet hymyy,
mut Pekka parka se nurkassaan
lumen, liidun valkeena lymyy.
Pari nuori on Hannu ja Greeta, sen nään,
helyt, hääkorut näyttää sen kyllä.
Polo Pietari puree vain kynsiään
ja arkivaatteet on yllä.
Ja hän haastaa hiljaa, katsahtain
ohi riemussa rientäjöihin:
»Jos liiaksi järkevä oisi en vain,
toki pystyisin tihutöihin!»

II.[muokkaa]

»Sai tuska rintaan asumaan
ja tuska rinnan jäätää,
miss’ olenkaan, se sieltä vaan
pois minut tahtoo häätää.
Se ajaa luoksi rakkahan,
kuin hän vois tuskan lientää,
mut silmiinsä kun katsahdan,
jo pois mun täytyy rientää.
Tok’ iloisemmaks mieleni
käy vuorten rintehillä,
mut hetki vain, kun silmäni
jo täyttyy kyynelillä.»

III.[muokkaa]

Ja Pekka parka hoippuen
käy verkkaan ohi ihmisten,
ja kun hän ohi vaeltaa,
kaikk’ katsomahan seisahtaa.
Soi tyttöin kuiske korvissa:
»Tuo tulee varmaan haudasta!»
Ei, ei, oi rakkaat tyttöset,
käy hautaan vasta askelet!
Hän hukannut on kalleimman,
siks paras maass’ on tuonelan,
siell’ ikuisesti hiljalleen
levätä päivään viimeiseen.


Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.