Pekkalan veljet

Pekkalan veljet

Kirjoittanut Yrjö Weijola

Kai tunnet Pekkalan poikia?

Vai et? Siis kerron heistä.

Niin kahta erimallista

ei yhdestä tikusta veistä.

Ne samana päivänä housut sai

ja siitä päivästä huomasi kai,

että luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Kun Antti kuusihin kurotti

ja laulaen oksalla kiikkui,

niin Jermo nurmessa jurotti

ja tuskin paikalta liikkui.

Kun Antti painissa nauroi vain,

niin Jermo leikistä suuttui ain,

sillä luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Heti uudelta aidan seipääseen

jäi Antin housuista pala,

mut Jermo hän astui varoen

ja ryömi aidan ala.

Kävi Jermo vitsoja ennustaan,

mut Antti se nauroi housujaan,

sillä luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Ja kinkereille kun tultihin,

niin Jermo se luki ja ryki,

mut Antti virnisti papillekin

ja kanttorin liepeestä nyki.

Sai tukkapöllyn hän vietävän,

ei näyttänyt pastori tietävän,

että luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Ja kirkkomäellä pyhäisin

kovin paljon väkeä kohtaa.

On siellä tyttöjä kauniitakin

ja kattuunihuivit hohtaa.

Ja Jermo kun astui kainona,

niin Antti riiasi likkoja,

sillä luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

On Jermosta tullut pastori jo

ja saarnassa syntejä parjaa,

mut Antilla suuri on kartano

ja vaimo ja muoskat ja karjaa.

Ja Jermo kun säälii maailmaa,

niin Antti nauraa ja rallattaa,

sillä luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Nyt veljistä näistä mä kerron juur

tämän sievän jutun teillen,

sillä Jermosta tullut on herra suur,

hän saarnasi vaalia eilen,

ja Antti hartaana kuunteli,

mut ummisti silmät ja nukahti,

sillä luonto se on,

joka tikanpojan puuhun vetää.

Karsikko, 1905.

Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.