Perhosen Synty
| Perhosen Synty. Kirjoittanut Pietari Ticklén |
- Perhonen pieni elävä,
- Tuulen kukka,
- Lännen lehti,
- Ilon ihana itikka,
- Kukan kaunis kanneltava!
- Mistä syntysi, sukusi,
- Kuka siipesi kuvasi,
- Lentimesi levitteli,
- Pyhki huulilles hunajan,
- Pani mettä mielehesi?
- Tiiänpä sinun sukusi,
- Selvitänpä syntymäsi:
- Valo ijästä yleni,
- Ilo lännestä läheni.
- Tuoll’ olit tuliset vaunut,
- Tällä vehriät venehet;
- Tuoll’ olit valosat varsat,
- Tällä purjehet punaiset.
- Valon varsat valjahisa
- Laukkasit linnun ratoa,
- Samoisit tulista tietä.
- Tuli pyöristä tuhisi,
- Liekki lensi kavioista,
- Mennesä idän Isännän,
- Kuninkahan kulkeisa.
- Kuulu kumina kylihin,
- Näky pitkäinen pihohin
- Ilkiäin imehnolaisten
- Alaisihin asunnoihin.
- Ilo illon hallihtia,
- Iloinen ihana Neiti,
- Laski selkeä sumuista,
- Kulki pilven kukkuloita.
- Eivät kukkulat kumoa’
- Venettä tuulen vesillä,
- Eikä alusta ajele’
- Sumu suunnalta hyvältä.
- Nauru nakotti peräsä,
- Leikki liehu purjehisa.
- Sieltä kuumotti kujille,
- Kuusikoille, kankahille
- Iltaisen punanen purje,
- Neijon poski nauru-suisen.
- Tuonne nousit taivahalle,
- Silkkisillä siivillänsä,
- Vahtisilla varsoillansa,
- Keskellä kesäistä yötä,
- Ajalla tähettömällä
- Pitkän Pohjolan perällä.
- Siellä suuta suihkasivat. –
- Tuosakos vähä valahti
- Mettä suusta Morsiamen,
- Tuosa rahtu rakkautta
- Suusta Sulhaisen putosi;
- Siihen pikkuinen punoa
- Poskipäästä ilon immen
- Oivallisen oikiasta;
- Siihen vähäinen valoa
- Valtavan valon Isännän
- Näkimestä vasemmasta.
- Nuotpa pyörit pisarana
- Yhtehen yhistyneinä
- Sitten neitosen nisillä;
- Siinä siinti sinervälle.
- Siitä valahti välitte
- Valon vyölle vaskiselle,
- Kultaselle kupehelle,
- Siitä sai kultaisen kuoren,
- Suojan kiiltävän sivalsi.
- Sitten sinkosi etemmä
- Läpi laajan ilman kannen;
- Kukan kuppihin putosi.
- Siinä viipy viikon päivät,
- Puolen toista tuuvitteli.
- Eipä tuota tuoksi luultu,
- Arvattu arvolliseksi,
- Ennenkuin elävä lintu
- Valmis puhkesi valohon.
- Siinä suori siipiänsä,
- Levitti lentimiänsä.
- Nuihin oli kuu kuvattu;
- Se on rahtu rakkautta.
- Nuisa paisto päivän muoto;
- Se on vähäinen valoa.
- Nuisa punoista punotti;
- Se on iltaisen iloa.
- Nuisa kuulti kulta suomut;
- Se on aamun antimia.
- Tuosta lähti lentämähän
- Kukkaisesta kukkaisehen;
- Maisto mettä, söi simoa,
- Löysi toisen, tuon omansa
- Rakastivat, raukesivat,
- Uupuvat iku-unehen,
- Vaipuvat varattomiksi,
- Olon tietämättömiksi.
– – ?
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1832, 26. toukokuuta s. 3–4. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1832. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1832_rdf.xml.