Pieksiäisen Panettelemasta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Piekisiäisen Panettelemasta, Hämettä Häpäsemästä.

Kirjoittanut Kustaa Paturi


(Wasten Waaraslahden Kaisan Runoa, Elokuun Mehil. 1836).


Jo tuli juttu julkiseksi,
Saatu on laulu laitettuna,
Poikaiselta Pohjanmaalla.
Poika ruhjuksi runosi,
Hämäläisiä häpäisi,
Jost’ on mieli muutuksissa,
Sydämeni suutuksissa,
Pieksiäisen pieksemistä,
Laulun laittajan puheista.
Woipa pöllö, pölkkypäinen!
Kun ei saata solwaamata,
Hämettä häpäsemästä,
Runojansa rustaella,
Kirjoitella Kaisastaki,
Taikka muistaki monesta,
Neitsyistä näppäristä,
Pohjanmaanki mainioista.
Sanon suorasti sanani:
Ole ilman solwaamata,
Hämehettä häpäsemätä,
Pännälläsi pieksemätä!
Hämeessä on hywiäki,
Hämeessä on huonojaki,
Samoten kuin Sawossaki,
Että Pohjolan perillä,
Kaukanaki Karjalassa.
Eikö ole Hämäläinen,
Kaswanut Hämeen kylissä,
Itte Jaakoppi Juteini,
Joka ainaki alotti
Ensin työlle työntäyä,
Suomen soittokanteletta,
Hartahammalla halulla,
Käsissänsä käännätellä;
Josta sitte muutkin miehet
Saiwat opin oiwallisen,
Herätyksen herrasmiehet,
Suomen solmeta sanoja,
Kirjohinsa kiinnitellä.
Waan jos tahdotkin tapella,
Oiwallisesti otella,
Pyydän Sua heittämähän
Pari kopekkaa kokohon,
Että saataisi Sanomat,
Sitä warten walmistetut
Ittepäällänsä erittäin,
Kusta kempit keskustella,
Toinen toista haukutella,
Saisit aina aikalailla:
Kutka sitte kuttuttaisi
Pännäsotasanomiksi;
Paljo onkin pyytääkseni
Minun näitä Mehiläiseen.
= = = = = = = = =
Sinä Hämettä häpäset,
Solwaset Hämeen sukua;
Eikö ole omassa maassa
Kyllä työtä kynälläsi,
Laulullasi laittamista? —
Olenpa kuullut kummempia
Pohjanmaanki poikasista,
Kuin owat pojat poloset
Tawoistansa taidottomat,
Naidessaki naurettawat,
Etteiwätten ensinkänä,
Tutki tointa lajinkana,
Morsiontensa mokomat.
Eikä myös muusta menosta
Pidä pitkiä puheita,
Ei tahdo tapoja tietä;
Sitä waan warottelewat,
Puhemiehiltä puhuwat,
Kyläkunnin kuulustelewat,
Mistä tukku tuhansia,
Saisi satoja kätehen.
Niin on tyttö tyhmempikin,
Kelpopiika kehnompikin,
Waikk’on taidoton tawoissa,
Tyhmä töissä, toimissansa;
Tyttö tylsä hyppysistä,
Ettei tartu taitawasti
Kutomahan kangastakan,
Neuloksia neulomahan.
Eikä lankaa laadullista,
Kehrää ensin kelwollista:
Sykkärä joka syleltä,
Katkos kahdelta syleltä.
Niidet ei nouse nostamatta,
Eikä syöstäwä osa’a,
Juokse’kan jukuttamata;
Lapasia laineittasin,
Koko kangas kirjawana.
Ei osaa olutta panna,
Maustella maltahita,
Ruan keittää kelwottoman,
Padat polttaa pohjillensa. - -
Waan miehet Hämehen maalla,
Pojat taitawat taloista,
Puhemiest’ ei ensinkänä
Ota asiansa aluksi;
Itte silmillä sitoopi,
Awionsa arwa’api,
Sitte kirjan kirjottapi,
Tykö työntäpi paperit,
Kuin on ensin kyllin nähnyt
Tytön taitoja, tapoja:
Nähnyt taidon tansissaki,
Kuinka irti ittestänsä,
Ompi walpas warpahista;
Käynyt kanssa kammiossa,
Saanut nähdä neuloksia,
Kangaspaikkoja pareita,
Pienen paidan umpeloita:
Onko hywä hyppysistä,
Tarkka, sormista teräwä;
Askareihin aina nopsa;
Kuinka aina aikasehen
Lähtenepi lääwähänsä,
Lennättäpi lehmän oljet,
Heinät lampaille ladosta;
Osaneeko olwen panna,
Makujuoman juoksutella;
Kuinka keitto kelwollinen,
Kuinka kanssa kaakku kypsi,
Kaikki paikat puhtahana;
Onko pesty penkit, pöydät,
Onko laattiat la’astu,
Walkehita waattehetki,
Kaula kauniisti sidottu.
Kuin on taidon tarkon nähnyt,
Opit oikein hawannut;
Tuosta alkaa tunnustella
Luonnon lahjola lujia;
Sydämenkin siweyttä,
Ettei ole suuri suulta,
Eikä leuoilta lewiä:
Kuinka weisti wehnäsuulla,
Kanssa wierasten wisersi;
Kuinka päiwän kuluttua,
Ehto’olle ehdittyä,
Wiepi wierahan lewolle,
Wuotehen warustelepi,
Polstarilla pehmittäpi,
Kamarissa kaunihissa;
Jossa wieras wiipymätä
Saapi unta onneksensa.
Sitte tullen toisen päiwän,
Aamulla ja aikaseenki
Tyttö häntä terwehtäpi,
Hywä huomenta sanopi,
Sulhaistansa suuteleeki;
Kantaa kahwea hänelle,
Antaa wielä aamuryypyn,
Saattaa sitte suurukselle,
Wiepi wierahan ruwalle.
Niin on kyllä neitsyitä
Hywänlaisia Hämeessä,
Waikk’ei sihti silmäin eestä,
Häntä welmuja wetele.
Muuten on puku pulskiasti,
Kaunis kattoa jokaisen.
Itte langan laittelewat,
Kehrääwät, keikuttelewat,
Aamupuhteilla warahin,
Että myöhän ehtoisilla.
Itte kankahan kutowat,
Kaunihisti kalkuttawat.
Itte kanssa kaikkityyni
Lenningitki laittelewat;
Ei menetä mestarille,
Rahojansa raatarille.
Kaikki kaulakoristukset
Itte tyttäret tekewät;
Neulowatten neulallansa
Koukkujaki konstikkaita,
Kukkaisia kaunihita,
Kamritsiin kahisewahan,
Tyllihinki tyyrihisen,
Ettei enän ensinkänä
Saa rahoa Raumalaiset
Pitseistänsä pienoisista.
Täällä tyttäret Hämeestä
Kaikki jo kirjoittawatki,
Suomen wallan suorastikin,
Wenäjänkin wähitellen
Nimiä nimittelewät.
Tansit monet taitawasti,
Oikein tansata osaawat;
Katrillia kaunihisti,
Wallan hywin walssiakin,
Marsyskata maittawasti,
Engelska on entisellä,
Polska ei se paljo potki.
Waan jos tahdit tansissakin
Kyllä oikein osaawat,
Niin ei säästä sormiansa
Talikkoonkan tarttumasta;
Ei lapio paljo paina
Ojallakin ollessansa,
Eikä wanko warsinkahan
Rasita rowiomailla.
Weisaelisin wähäsen
Wielä meidän miehistäkin:
Meidän miehet miehuulliset,
Urhomme oiwalliset,
Suotkin kaikki, suurimmatkin,
Korkeat, kiwisimmätki;
Kiertelewät, kääntelewät,
Woimallansa wääntelewät,
Ojilla ojittelewat,
Kuiwina kukoistamahan,
Kaunihisti kaswamahan;
Josta meitä moni muukin
Kiitti työssä kiiwahaksi,
Talon töissä taitawaksi.
= = = = = = = =
Paljo olis pantawata,
Wielä weisaeltawata,
Waan on aika aiwan kallis,
Ahtahat myös ajatukset;
Eipä päästä paljo lähde,
Kuin en tullut keksimähän
Wiisauden wiljamaita. —
Juteini se juttelepi,
Sananlaskussa sanopi,
Kirjain kautta tyhmemmänkin
Wiljelewän wiisautta;
Minä en tiedä miesi raukka
Nimiäkän nimitellä,
Missä wiisaus makaapi,
Maanneeko joka miehen päässä.
Waan jos warsin makaisikin,
Kuitenkin on kulkialla
Tie tietty turwasampi;
Se on tallata tasanen,
Eikä eksytä urosta.
Joko laannen laulamasta,
Waiko wielä wiimeiseksi
(Joska saisin sopiwaksi)
Terweisiä toimittaisin
Teille = = = = = =
Joka runot rakenteli,
Pani lehden lentämähän,
Joka kuulta kulkemahan,
Mehiläisen meidän maalle;
Jota kuulta kulkemahan
Moni täällä moitiskella,
Kieltä Karjalan kirota,
Tulen saaliiksi sanoa,
Palamaan paiskattawaksi,
Waan jo tuli tutummäksi,
Sanat senkin selwemmäksi,
Ettei laitella loruja,
Eikä runoja rewitä.
Näitä teille terweisiä
Totisesti toiwottaapi
Gustawiksi sillon kuultu,
Kosk’on päätä kastettuna,
Toisin: Tureeni suwulta,
Panonimeltä Paturi.

Jälkimaine. Nykysestä runosta ja kolmesta ynnä sen kanssa lähetystä laulustaan, nimittäin. Neittyen Ihanuudesta, Neittyen Hyräilemisiä Suwella, Nuoren Miehen Elämästä, saan tekiätänsä tällä tawalla kiittää. Sanotaan sananlaskussa olewan leikilläki siansa, enkä siis luule’kan kenenkän Hämäläisen, wähintäki en nykysen runontekiäån. Waaraslahden Kaisan ruonosta oikein suuttuneen. Samalla toiwolla painautan tämänki runon Hämeen puolesta, enkä luule siitä Pietikäisen tahi jonkun muun pahastuwan, jos aina ei kiitettäisikän. Kauanki jääneitä taitawat jo ne ajat olla, joina todenki perästä toinen maakunta toistansa solwasisi, haukkuisi, herjailisi. Mitä wieläki semmoista toisinaan kuullaan, tosiaanki ei ole kun selwää leikkipuhetta.

Koska tekiä on siksi minua uskonut, että pyytää muka parantamaan runoansa, josta itseki ottaisi neuvoa toistaiseksi, niin suatsemallansa saan sanoa ajatukseni, että sanoja: solwaamta w. 11, 19 – Hämeessa w. 22, 23 – pyytääkseni w. 52 – lankaa w. 83 – kehrää w. 84 – (keittää w. 94 – alkaa w. 131 – kantaa w. 151 – antaa w. 1532) - kehrääwät w. 162 – maanneeko w. 229 – saaliiksi w. 247, muutamia muita nimittämättä, pitäisi ääntää seuraawalla tawalla: solwamata, Hämesä, pyytäkseni, lanka, kehrä, Keittä, alka, kanta, anta, kehräwät, maanne, saaliksi, ennenkun ne oikein hywiä runowärssyjä nykysessä siassaan tekisiwät. Niin miitä kuitenkin ei kaikkia Hämeenkän suomessa äännetä.

Mikä w. 73, 74 sanotaan Pohjanmaan poikasia naidessaan huolettawan, taitaa sopia kunki maan ja maanpaikan poikasihin. – w. 92, 93. Ollaanki oluen teossa Hämeen saassa paljo oppineempia, kun muualla Suomessa. Pian unhotuksissa on konsti Kajaanissa ja kummassaki Karjalassa, wähä paremmin Sawossa ja Pohjanmaalla muistoissa pysynyt. – w. 124 – 126. Huonetten puhtaan pidosta, penkkien ja pöytien pesosta on liiatenki Karjalaisia tätä ennen kiitetty, ei niinkän Sawolaisia ja Pohjalaisia, wielä wähwmmin Hämäläisiä – hywä, jos rupeaisiwat heki saman kiitoksen ansaitsemaan! Waan pehemmin pelkättäwä on, että heittäwät Karjalaisetki entisen siisteutensä, niin kuin jo kyllä sanotaaki Alakarjalaisten heittäneen, ettei esiisänsä, jos nousisiwat haudoistaan, niitä enne tuwiksensa tuntisi. w. 127. Waattehissaan taas owat Hämäläiset koriampia, puhtaampia ja siistimpiä, kun Sawossa, Karjalassa, Kajaanissa ja Pohjanmaalla tawallisesti ollaan. w. 233. Sydämen siweys kyllä onki tyttäriä kaunistawa, waan muutamat kiittäwät Jumalanpelkoa wieläki paremmaksi, sillä se olisi sekä sydämen siweyden, että kaikennimelliset muut hyweet (hywe, virtus; pahe, vitium) myötänsä tuowa. Paha asia waan on se, että sen oikiasta laadusta wieläki usein ollaan erituumaset. Esimerk. muutamat luulewat sen kyllä kaulakorituksilta (w. 171), konstikkailta koukuilta (w. 174), kaunihilta kukkaisilta (w. 175), katrillilta, walsilta, marsyskalta, engelskalta ja polskalta (w. 188— 192); wieläpä Huwin wuoksi harjotetulta kortinlyönniltäki ja muilta syyttömiltä huwituksilta siansa ja armonsa saawan, muutamat taas peräti toisin ajattelewat. En tiedä, jos muuten tosiki sanalasku: "kohtuus kussaki paras" sopii tähän kohtaan, w. 238. Terweisistä kiitän kylläki ja lainan maksoksi tyännän niitä jälelle sekä runontekiälle, että muille tuttawille Hämeessä. Eihän Mehiläisemme tuosta liikakuormasta wäsäyne. w. 246. Karjalaiset taas moittiwat "Hämeenkieltä" kirjottawani, eikä selwästi sitänä", Sawolaiset sanowat, mitä muuta puhemurretta tahansa noudattawani, "ei Sawon sanapukua, Sawon suomea suloista", Pohjalaiset ja Kajaanilaiset eiwät ollenkan omista kieltäni. Joko lieneeki minun, kuin entisen miehen, joka poikane, hewosene kulki kaupunkiin. Jos talutti jälessään hewoista, niin naurettiin, kun ei selkään istunut; jos astu selkään, niin moitittiin, kun itse istu, poikansa anto astua; jos otti pojanki selkään, niin kysyttiin, eikö wähemmällä painolla saisi hewostaan uupumaan; kun taasen lähti itse astumaan, niin hulluksi soimattiin, kun wanhoja jalkojaan ei hewosen seljässä lewähtänyt, nuoren poikansa käydä antanut. – Sanalla sanottu, jos miten tahansa olettelihen hewosensa kanssa, niin ei kuinkaan ollut kaikille otollinen. Wiimmen suutuksissa ja hewoistansa kaiken moitteen syyksi päättäen, syöksi sen lähellä olewaan wirtaan sinne hukutti. Niin eikö käyne Mehiläisenki.


Lähde: Mehiläinen syyskuu 1837.