Pieni Pentti

Pieni Pentti. Kirjoittanut Immi Hellén

Pien’ Pentti, syntymästä sokea,

on saanut monet kovat kokea.

Ei näe metsää, teitä, taloja,

ei sinitaivaan tähtivaloja.

Ei näe kasvoja hän kotoisia,

ei Luojan töitä ihmeen ihania.

Ei näe äidin katsetta hän hellää.

Näin ikävätä lieneeköhän kellään?

Muut lapset kesän tullen kukkamailla

lyö leikkiänsä huolta, vaivaa vailla,

tai touhuilevat apuna jo työssä.

Pien’ Pentti istuu yksinänsä yössä.

Ja äiti häntä lohdutella koittaa,

hän kertoo tarinoita, laulaa, soittaa

Hän kaiken kauneutta selittää.

Se hämäräksi poikaselle jää.

Hän kertoo myöskin lasten Ystävästä

ja auttajasta kaikkein hellimmästä,

mi kulki sairahia parantain

ja silmät avaten myös sokeain.

Hän tuntee kaikkein puuttehet ja vaivat. –

Oi, Pentin toiveet siitä siivet saivat,

Uus onni syttää hänen sydäntään,

hän näkee mitä muut ei näekään.

Hän näkee kasvot kauniit Mestarinsa,

hän painauupi Hänen helmoihinsa.

Taivainen valo hälle heijastuu,

sen rinnalla on köyhää kaikki muu.

1926.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.