Pieni metsämies

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pieni metsämies.

Kirjoittanut Immi Hellén


Pien’ Lauri läksi metsällen,
hän pisti päähän myssyn
ja miehen lailla kätehen
hän otti jousipyssyn.
Hihei, nyt näätte sankarin,
hei, tulkaa, jänöjukat!
Saa tulla vaikka karhukin
ja vaikka korven hukat.
Näin hihkuen ja huudellen
hän kulkee teitä karjan,
hän maistaa vettä lähtehen,
syö mättähältä marjan.
Kas honganoksa heilahtaa,
käy rapse: rati, riti.
Nyt Laurin pyssy paukahtaa,
ja läheltä se piti.
– Ah voi, se onkin orava,
suo anteeks – karhuks luulin,
kun ripsettä ja rapsetta
ma hongikosta kuulin.
– Ei, karhu astuu raskaammin,
kuin minun pieni jalkan’,
vaan kosk’et, kosk’et ampunut,
niin tästä saat sä palkan.
Ja käpy kaunis singahtaa
juur’ kohti Laurin nenää,
ja Lauri lupaa: oravaa
en ammu koskaan enää.
Niin joutuu ahon laitahan
se pieni pyssymiesi,
ja siinä alla katajan
on jänön kotiliesi.
Nyt kanervikko rapsahtaa,
hän näkee selän harmaan,
ja taaskin pyssy paukahtaa
– se korven hukka varmaan.
Vaan jänö virkkaa hädissään:
– Ken metsämiesi lienet,
saat multa viedä vaikka pään,
vaan säästä pojat pienet.
– En poikiasi ammu, en,
ma ammun korven hukkaa.
Ja jänö Laurin etehen
tuo monta poikarukkaa.
– En ammu ainoata, en,
vaikk’ oisi niitä sata!
Ja kaikki pienet Laurillen
ne tekee kunniata.
Nyt kääntyy Lauri lähtemään:
– Vaan mikäs tumma tuolla?
Ja sankar’ suuri säikähtää,
niin ett’ on aivan kuolla.
Se kontio kai karvainen
mi metsikössä makaa,
vaan sankar’ luonnon rohkaisee
ja ampuu kiven takaa.
Huhei, nyt turkkiin tuuheaan
se lentää Laurin nuoli.
Ei liiku peto paikaltaan,
se varmaan siihen kuoli.
Nyt Lauri kiitää kotihin
ja kertoo sankarmiellä:
– Ma ammuin metsän karhunkin,
se kuolleena on siellä.
Vaan kun on ilta ehtinyt
ja karja kotiin liikkuu,
niin ruskolehmän kyljessä
se Laurin nuoli kiikkuu.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.