Piharuohikolla

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Piharuohikolla.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


Junavaunusta horjuen laskeutuu
punavankeja; maalle nyt pääsevät he.
Sulotuoksuja henkivi nurmi ja puu,
suvilintuset laulavat: riemuitse!
Ohi käy rivi kaamea, ryysyinen,
moni kuoppainen siinä on poski, – ja suu
se on kaartama tuskien piirteiden.
Niin verkkaan tietä he laahautuu.
Talo tuolta jo kunnaalta häämöttävi.
Sitä kohti on suunta; jo saapuvat luo.
Piharuohikko vehmas houkutteli, –
syli pehmeä tuo levon lauhkean suo.
Hepä siihen nyt uupuen lyyhähti niin,
käsi voimaton ruohoa nyhti. He söi
sitä nälkänsä tuskihin. Ympäröiviin
ei koskenut tuo, he sen pilkaksi löi:
»Mitä huolta nyt ois, kun jo punikit sai
kesälaitumen oivan.» – Ne ilkkuilijat
sukujuurta he samojen miesten kai,
jotka ristille lyötyä herjasivat.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.