Piharuohikolla

Piharuohikolla. Kirjoittanut Hilja Tamminen

Junavaunusta horjuen laskeutuu

punavankeja; maalle nyt pääsevät he.

Sulotuoksuja henkivi nurmi ja puu,

suvilintuset laulavat: riemuitse!

Ohi käy rivi kaamea, ryysyinen,

moni kuoppainen siinä on poski, – ja suu

se on kaartama tuskien piirteiden.

Niin verkkaan tietä he laahautuu.

Talo tuolta jo kunnaalta häämöttävi.

Sitä kohti on suunta; jo saapuvat luo.

Piharuohikko vehmas houkutteli, –

syli pehmeä tuo levon lauhkean suo.

Hepä siihen nyt uupuen lyyhähti niin,

käsi voimaton ruohoa nyhti. He söi

sitä nälkänsä tuskihin. Ympäröiviin

ei koskenut tuo, he sen pilkaksi löi:

»Mitä huolta nyt ois, kun jo punikit sai

kesälaitumen oivan.» – Ne ilkkuilijat

sukujuurta he samojen miesten kai,

jotka ristille lyötyä herjasivat.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.