Piispa Johnssonin kuoltua

Piispa Johnssonin kuoltua.

Kirjoittanut Kaarle Krohn

Miksi, Tuoni, tempasit meiltä miehen

Rakkahan, rakastavaisen,

Miksi kaasit, kuolema, keskitiehen

Jalon, suoran Suomalaisen?

Miksi, kalma, kylmäsit tulisimman

Sydämen, sykyttäväisen,

Miksi poven puhkasit puhtahimman,

Lämpimän, lähenijäisen?

Isää hellää itkevi nuorisomme,

Armasta opettajaansa;

Kaitsijakseen kaivaten kirkkohomme,

Tueksensa toivomaansa,

Suree seurakuntasi paimentansa

Tunnettua, tunnokasta, –

Murehtiipi muu koko Suomen kansa

Kuin emo omoa lasta.

Touvon toivehet pettivät taasen meitä,

Hallahan kesken ne kylmäs. –

Kolkko taivas, paisuvin pilvin peitä,

Itketä iloton silmäs!

Ime multa katkerat kyynelehet,

Kostu tuoreen turpeen alla,

Riisu koivu kultasi kuihtunehet

Syys-ajalla atkalalla?

Talvi tuima, saapuos, sureville

Yön pitkän pimeän tuoja,

Kata kumpu korkea nietoksille.

Lämmintä sydäntä suojaa!

Henki elää, säilyvi muisto moinen

Nuorisossa nousnehessa,

Lempi herää, niin kuni aurinkoinen

Kevät-aamun auvetessa.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.