Siirry sisältöön

Piispa Johnssonin kuoltua

Wikiaineistosta
Piispa Johnssonin kuoltua.

Kirjoittanut Kaarle Krohn


Miksi, Tuoni, tempasit meiltä miehen
Rakkahan, rakastavaisen,
Miksi kaasit, kuolema, keskitiehen
Jalon, suoran Suomalaisen?
Miksi, kalma, kylmäsit tulisimman
Sydämen, sykyttäväisen,
Miksi poven puhkasit puhtahimman,
Lämpimän, lähenijäisen?
Isää hellää itkevi nuorisomme,
Armasta opettajaansa;
Kaitsijakseen kaivaten kirkkohomme,
Tueksensa toivomaansa,
Suree seurakuntasi paimentansa
Tunnettua, tunnokasta, –
Murehtiipi muu koko Suomen kansa
Kuin emo omoa lasta.
Touvon toivehet pettivät taasen meitä,
Hallahan kesken ne kylmäs. –
Kolkko taivas, paisuvin pilvin peitä,
Itketä iloton silmäs!
Ime multa katkerat kyynelehet,
Kostu tuoreen turpeen alla,
Riisu koivu kultasi kuihtunehet
Syys-ajalla atkalalla?
Talvi tuima, saapuos, sureville
Yön pitkän pimeän tuoja,
Kata kumpu korkea nietoksille.
Lämmintä sydäntä suojaa!
Henki elää, säilyvi muisto moinen
Nuorisossa nousnehessa,
Lempi herää, niin kuni aurinkoinen
Kevät-aamun auvetessa.

Väinö [Kaarle Krohn].


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.