Platon Krito

Platon Krito Kirjoittanut Platon

Johdanto

Plato, Πλάτων, oli ikivanhaa ateenalaista sukua, Aristonin ja Periktionen poika, syntynyt Ateenassa 21 p:nä toukokuuta 428 e. Kr. Hänen alkuperäinen nimensä oli Aristokles isänisän mukaan, mutta hänen leveän otsansa johdosta sanoi hänen opettajansa häntä jo aikaisin Platon nimellä, kun tuon kaikuinen sana Kreikankielessä merkitsee leveätä, ja niin vakiintui hänelle se nimi. Platon älykkäisyys ja henkevyys ilmeni jo aikaisin ja n. 20-vuotiaana hän joutui ihmeellisen älymiehen Sokrateen tuttavuuteen, perehtyen siitä myös aikakauden filosoofien järjestelmiin. Kun Sokrates silloin oppinsa ja sen mukaisen opetuksensa tähden tuomittiin kuolemaan juomalla myrkkymaljan, hän, Sokrates, kun opetti, että hän tekee, ja hänen tulee tehdä, aina sen mukaisesti kuin kuulee sisäisen hengen vaativan. Tämän opettajansa kuoleman jälkeen (v. 399) muutti Plato y.m. Sokrateen oppilaat Ateenasta Megaraan, Euklideen, Sokrateen vanhimman oppilaan luo. Sieltä lähti hän laajoille matkoille: Afrikan Kyreeneen, jossa oli kuuluisa matematiikan opettaja Teodooros, sieltä Egyptiin ja Vähään-Aasiaan. N. 40-vuotiaana matkusti Plato Italiaan, jossa kuunteli pytagoralaisia filosoofeja, sitten Sikeliaan, jossa joutui läheiseen ystävyyteen Dionin, itsevaltias Dionysioksen sukulaisen, kanssa. Erilaisten vaiheiden jälkeen palasi Plato Ateenaan v. 388 ja perusti siellä Akademia-nimisen filosoofisen koulukunnan, jonka nimi, maine ja merkitys on kaikessa filosofiiassa ollut uudistava ja käänteen tekevä. Myöhemmin oli hän vielä tehnyt pari matkaa Sikelian Syrakuusaan.

Platon kuolinvuosi on 348 toukokuussa.

Plato on vanhan ajan kuuluisin ja suurin filosoofi ja yksi kaikkien aikojen syvämielisimpiä ja henkevimpiä filosoofisia kirjailijoita. Platossa on keskittynyt ja yhtynyt kreikkalaisen hengen kaikki valo ja voima, ikäänkuin säteet polttopisteessä, ja hän on kaiken edellisensä kehityksen huippu. Ollen terävä-älyisin, syvätunteisin ja mielenvoimalta rikkain, on Plato samalla filosoofi, puhuja ja runoilija, mutta juurikuin kätkien näitä hengenlahjojansa on hän hengentuotteensa ilmituonut ihannoimansa Sokrateen suun kautta, pukien ne ihmeteltäviin vuoropuheluihin, joissa Sokrates esittää ilmeisesti Platon mielteitä ja ajatuksia. Platon kirjoitukset ovat taideteoksia, joissa filosoofi ja runoilija ovat yhtä ihailtavia niin sisällyksen kuin muodon puolesta, ja hänen vuoropuhelunsa, dialoogit, ovat kaikkien aikojen nuorisolle henkeäkehittäväisintä luettavaa.

Platon kirjoituksia on jälkimaailmalle säilynyt 36 teosta, joita sekä vanhan että myöhemmän ajan arvostelijat ovat eri tavoin ryhmitelleet, osaksi muodon, osaksi sisällyksen perusteella. Sittemmin on katsottu Platon eri kirjoitusten olevan esityksiä ja kuvauksia hänen filosoofisesta kehityksestänsä ja että siinä olisi kolme ikäkautta: 1. Sokrateen kuolemaan asti (399); 2. Megarassa oloaika Euklideen luona, sekä laajojen matkailujen aika Kyreeneen, Egyptiin, Vähään-Aasiaan ja Sikeliaan; 3. oloaika Ateenassa v:sta 388 Platon kuolemaan 348.

Platon Krito-nimisen vuoropuhelun perusteena on epäilemättä tositapaus Sokrateen vankeusajalta, jolloin yhteinen ystävä Krito tulee aikaisin aamulla vankihuoneelle, taivuttaa vartian päästämään hänet nukkuvan Sokrateen luo ja yrittää saada juuri valveutuneen Sokrateen pakenemaan vankilasta; mutta sitä Sokrates jyrkästi vastustaa ja osoittaa, että ei koskaan saa tehdä vastoin lakia.

Krito sisältää kauniita kohtia, mielenkiintoisia ja historiallisia, ja perusajatus siinä on: meidän tulee ehdottomasti totella lakia, silloinkin kun laki vakaumuksemme mukaan sisältää epäoikeita määräyksiä. Krito on kirjoitettu arvattavasti v. 399 kohta Sokrateen kuoleman jälkeen.

Suomennos on tehty prof. I. A. Heikelin tarkastamasta tekstistä.

Platon Krito.

Vuoropuhelun henkilöt: Sokrates ja Krito.

I.

S. Miksi olet tullut näin varhain, Krito? vai eikö ole vielä aikaisin?

Kr. Kyllä on.

S. Mikä aika oikeastaan?

Kr. Aamuhämärä.

S. Kummastelen kuinka vankilan vartia suvaitsi totella sinua.

Kr. Hän on jo minun tuttuni, Sokrates, kun niin usein käyn täällä, ja on hän jotain hyvääkin saanut minulta.

S. Tulitko äsken vai kauvan aikaa sitten?

Kr. Jokseenkin ison aikaa sitten.

S. Mikset sitten heti herättänyt minua, vaan istut täällä hiljaa?

Kr. En totisesti, Sokrates, itsekin töintuskin kestän tätä surun tuottamaa unettomuutta ja surua. Mutta jo kauvan ihmettelen sinuakin, nähdessäni kuinka makeasti nukuit, ja tahallani en herättänyt sinua, että niin suloisesti aikasi kuluttaisit. Ja monesti ennenkin olen sinua koko elinaikanasi kiittänyt onnelliseksi mielenlaatusi tähden, vaan ennen kaikkea nykyisessä onnettomuudessa, kun niin helposti ja tyynesti sen kestät.

S. Olisihan sopimatonta, Krito, näin vanhan miehen suututella, jos jo kerran täytyy kuolla.

Kr. Toisetkin senikäiset, o Sokrates, joutuvat sellaisiin onnettomuuksiin, mutta ei heitä yhtään vapauta ikä suututtelemasta, kun sellainen kohtalo sattuu.

S. Kyllä niin. Mutta miksi olet tullut näin aikaisin?

Kr. Tuomaan tietoa, Sokrates, surullista, ei sinulle, niinkuin minusta näyttää, vaan surullista ja raskasta minulle ja kaikille sinun ystävillesi ja joka luullakseni on raskainta minun kantaa.

S. Mikä se on? Vai onko jo tullut Deelosta laiva, jonka tultua minun täytyy kuolla.

Kr. Laiva ei ole vielä tullut, mutta tulee arvattavasti tänään, niinkuin kertovat eräät Sunionista tulleet ja joilta se on jäänyt sinne. Näistä tiedoituksista selkenee, että laiva tulee tänään, ja sitten täytyy sinun, Sokrates, huomenna päättää päiväsi.^[1]

II.

S. Onneksi olkoon siis, Krito. Jos niin on jumalain mieli, käyköön niin. Mutta en kuitenkaan luule laivan tulevan tänään.

Kr. Mistä sen päätät?

S. Sen sanon sinulle. Onhan niin, että minun täytyy kuolla seuraavana päivänä kuin laiva on tullut?

Kr. Niin sanovat näiden asioiden määrääjät.

S. En nyt luule laivan tulevan tänä päivänä, vaan toisena. Sen päätän unesta, jonka näin vähän ennemmin tänä yönä, ja osuit oikeaan, ettet minua herättänyt.

Kr. Mikä se uni oli?

S. Oli tulevinansa joku kaunismuotoinen nainen minun luokseni, valkeissa vaatteissa, puhutteli minua ja lausui: O Sokrates, Päivänä kolmanna Ftiian viljavamaille sä käynet.^[2]

Kr. Kummallinen uni, Sokrates.

S. Mutta selvä, ainakin minun mielestäni, Krito.

III.

Kr. Liiankin selvä, niinkuin näyttää. Mutta ihmeellinen Sokrates, nyt vielä tottele minua ja pelastaudu. Sillä jos sinä kuolet, ei se ole minulle ainoa onnettomuus, vaan, lukuun ottamatta sitä, että minulta riistetään sellainen ystävä, jollaista en enään milloinkaan löydä, monien mielestä, jotka eivät minua ja sinua tarkoin tunne, minä näyttäisin olleen huolimaton ystävä pelastamaan sinua, vaikka se olisi ollut minulle mahdollista, jos olisin tahtonut käyttää rahoja. Ja kuitenkin: mikä luulo olisi häpeällisempi kuin että näyttäisi pitävän rahaa suuremmassa arvossa kuin ystäviä? Suuri yleisö ei nimittäin usko, että sinä itse et tahtonut poistua täältä, vaikka me siitä huolehdimme.

S. Mutta, hyvä Krito, mitä me niin paljon huolimme suuren yleisön luulosta? Sillä järkevimmät, joista tulee enemmän piitata, arvelevat sen tapahtuneen aivan niinkuin on tapahtunut.

Kr. Mutta näethän, Sokrates, että täytyy välittää myös suuren yleisön mielipiteestä, onhan juuri tässä tapauksessa selvä, että suuri yleisö ei pysty tekemään ainoastaan pienintä pahaa, vaan lähes suurinta, jos joku on heidän parjaustensa alainen.

S. Jospa vain pystyisikin suuri yleisö tekemään suurinta pahaa, Krito, kyetäksensä tekemään myös suurinta hyvää, niin se olisi onnellista; mutta nyt eivät kykene kumpaakaan, sillä eivät voi tehdä mitään viisasta eivätkä epäviisasta, vaan tekevät mitä sattuvat tekemään.

IV.

Kr. Olkoon niin! Mutta sano minulle, Sokrates, tämä: ethän sentään ole huolissasi minusta ja muista ystävistäsi, että ilmiantajat, jos sinä täältä poistut, rettelöisivät meidän kanssamme juuri kuin olisimme sinut salaa täältä pois puuhanneet ja että meidät pakoitettaisiin luovuttamaan joko kaiken omaisuutemme tai ainakin paljon rahaa tai lisäksi kärsimään jotakin muuta? Sillä jos jotakin sellaista pelkäät, jätä se siksensä! On kaiketi oikeuden mukaista, että me sinua pelastaissamme asetumme tämän, ja tarpeen vaatiessa, tätä suuremmankin vaaran alaisiksi. Tottele siis minua äläkä tee toisin!

S. Tästä kyllä huolehdin ja paljosta muustakin.

Kr. Älä siis pelkää tätä! Sillä siihen ei tarvita paljonkaan rahaa, jolla muutamat tahtovat sinut pelastaa ja viedä pois täältä. Etkö myös näe, kuinka helppohintaisia nämä ilmiantajat ovat ja että ei heille tarvitse paljon rahaa? Ja sinua varten on minun tavarani, joka luullakseni riittää. Sitten jos ehkä minusta huolehtien arvelet, ettei tarvitse käyttää minun omaisuuttani, ovat vierasystävämme täällä valmiit korvaamaan kulut. Yksi on jo luvannutkin tätä varten riittävän summan: teebalainen Simmias, valmis on myös Kebes ynnä monet muut. Siis, niinkuin sanottu, älä tätä peläten luovu pelastautumasta älköönkä sinulle olko pulmallista se, mitä oikeudessa sanoit: että et tiedä, mihin menisit, jos täältä pääsisit. Sillä monin paikoin muuallakin mihin vain tulisit, kohdellaan sinua rakkaudella, ja jos tahdot mennä Tessaliaan, on minulla siellä vierasystäviä, jotka pitävät sinua suuressa arvossa ja tarjoavat sinulle turvapaikan, niin että Tessaliassa ei sinulle kukaan tuota mielipahaa.

V.

Ja vielä, Sokrates, et sinä minun mielestäni näytä ryhtyvän oikeaan toimenpiteeseen: uhraamaan itsesi, vaikka on tilaisuus pelastua, ja harrastat itsellesi tapahtuvan sellaista, mitä vihamiehesikin harrastaisivat ja ovat harrastaneet tahtoessaan tuhota ainut. Sitä paitsi sinä minun mielestäni näytät pettävän omat poikasikin, sillä vaikka sinulla on tilaisuus elättää ja kasvattaa heitä, menet pois ja jätät heidät ja niin sinun puolestasi saa heille tapahtua mitä tahansa. Mutta heidän käy tietenkin niinkuin tavallisesti orpojen käy orpoudessa. Sillä joko ei tule tehdä lapsia tai tulee nähdä vaivaa heidän elättämisestään ja kasvattamisestaan; sinä sen sijaan näyt valitsevan helpoimman, mutta sinun tulee valita se, minkä hyvä ja miehuullinen mies valitsisi, varsinkin kun sanot koko elämäsi ajan harrastavasi hyvettä. Mutta näin ollen minä saan hävetä sekä sinun että meidän, ystäviesi, tähden sitä, että kaikki mikä on tapahtunut sinulle, saattaa näyttää tapahtuneen meidän, jonkinkaltaisen epämiehuullisuutemme tähden: niin myös asian joutuminen oikeuteen, vaikka oli mahdollista, että se ei olisi sinne joutunut sekä itse asian käsitteleminen oikeudessa, niinkuin se tehtiin, ynnä tämä loppupäätös, joka tässä tilanteessa on lähes naurettava, näyttää siltä kuin me kehnoutemme ja epämiehuutemme vallassa olisimme pakoilleet, kun emme pelastaneet sinua enempää kuin sinä itsekään itseäsi, vaikka se kävisi päinsä ja on mahdollista, jos edes hiukan halusimme auttaa. Tätä siis, Sokrates, tarkkaa, ettei tämä yhdessä onnettomuuden kanssa koituisi häpeäksi sekä sinulle että meille. Mieti siis, tai oikeastaan ei enään ole aikaa miettiä, vaan tulee olla miettinyt. Yksi neuvo on: sillä ensi yönä täytyy tämän kaiken olla tehty. Vaan jos vielä viivyttelemme, on asia mahdoton eikä enään voi tapahtua. Mutta kaikessa tapauksessa: tottele minua äläkä suinkaan tee toisin!

VI.

S. Rakas Krito, sinun huolenpitosi on suurenarvoinen, jos se vaan olisi oikeutettu, mutta jos ei, on se sitä pahempi mitä suurempi se on. Meidän tulee siis tarkastaa, onko se toteutettava vai ei, sillä minä olen niin hyvin nyt kuin aina ollut sellainen mies, etten minä noudata minua koskevissa asioissa mitään muuta periaatetta kuin mikä minulle mietittyäni näyttää parhaalta. Mutta niistä periaatteista, mitä ennen olen puhunut, en voi luopua nytkään, kun tämä kohtalo on minulle osunut, vaan ne näyttävät minusta jotenkin samallaisilta ja pidän kunniassa ja arvossa niitä, joita ennenkin. Jos siis nyt emme osaa esittää parempia, niin tiedä hyvin, etten suostu sinun esitykseesi; en vaikka nykyistä suurempi kansanvalta peloittaisi meitä niinkuin lapsia pöröillä, lähettäen meille vankeutta, kuolemaa ja tavarain riistämistä. Kuinka siis sopivimmin näitä tarkastaisimme? Ehkä ensin otamme esille sen ajatuksen, jonka sinä lausut mielipiteistä, onko se oikein lausuttu joka tapausta varten vai eikö, nimittäin, että tulee pitää lukua toisista mielipiteistä, toisista ei, vai että se on lausuttu oikein olevan ennenkuin minun täytyy kuolla, mutta nyt onkin käynyt selville, että se muutoin tuotiin esille vain pelkkänä puheena, ollen todellisuudessa ainoastaan lapsellisuutta ja lörpötystä? Minä haluan yhdessä sinun kanssasi, Krito, tarkastaa, näyttääkö se minusta jossakin suhteessa toisellaiselta, ollessani tässä tilassa, vai onko se yhä sama ja jätämmekö sen siksensä vai seuraammeko sitä. Väitettiin siis, luullakseni, aina niiden taholta, jotka jotakin luulivat sanovansa, jokseenkin siten kuin minä nyt juuri sanoin, nimittäin, että mielipiteistä, joita ihmisillä on, tulee toisia pitää arvossa, toisia ei. Eikö tässä näytä sinun mielestäsi, Krito, sanottavan oikein? Sillä olethan sinä, inhimillisesti katsoen, kaukana siitä, että huomenna kuolisit, eikä sinua siis nykyinen onnettomuus saata erheyttää. Katso siis, eikö sinun mielestäsi sanota oikein että ei tarvitse kunnioittaa kaikkia ihmisten mielipiteitä, vaan ainoastaan eräitä, eräitä taas ei? Mitä sanot? Eikö tämä ole oikein sanottu?

Kr. Oikein.

S. Arvattavasti siis hyviä tulee kunnioittaa, huonoja ei?

Kr. Kyllä niin.

S. Hyviä kaiketi ovat ymmärtäväisten, huonoja ymmärtämättömien?

Kr. Mitenkäs muuten?

VII.

S. Selvä siis, kuinkas taas väitettiinkään puheen ollen tämänkaltaisesta? Välittääkö voimistelua harjoittava ja sitä toimenansa pitävä ihminen joka miehen kiitoksesta ja moitteesta ja arvostelusta vaiko vain sen yhden ja ainoan, joka on lääkäri tai opettaja?

Kr. Yhden ja ainoan.

S. Hänen tulee siis tuon yhden moitteita peljätä ja hänen kiitoksistansa iloita, mutta olla piittaamatta suuren yleisön sanomisista?

Kr. Aivan niin.

S. Sillä tavalla siis on hänen meneteltävä ja voimisteltava, vieläpä syötävä ja juotavakin niin kuin on esimiehen ja asiantuntijan eikä niin kuin on kaikkien muiden mielen mukaista.

Kr. Niin on.

S. Hyvä siis! Mutta jos ei hän tottele tuota yhtä ja ylönkatsoo hänen arvosteluansa, vaan suuren yleisön ja mitään ymmärtämättömien puheita pitää arvossa: eikö hän silloin kärsi mitään pahaa?

Kr. Kuinkas ei?

S. Mutta mikä on tämä paha? Mihin se koskee? Tottelemattoman mihin osaan?

Kr. Tietenkin ruumiiseen, sillä tämän se turmelee.

S. Oikein sanot. Eikö siis muissakin asioissa, Krito, ole samalla tavoin, jottemme kaikkia kertoisi, ja niin muodoin myös oikeaan ja väärään, rumaan ja kauniiseen, hyvään ja pahaan nähden, joista me nyt neuvottelemme, onko meidän seurattava suuren yleisön mielipidettä ja sitä peljättävä, vai yhdenkö, jos nimittäin on joku asianymmärtäjä, jota tulee hävetä ja peljätä enemmän kuin kaikkia muita yhteensä? Ja jos emme häntä seuraa, turmelemme ja vahingoitamme juuri sitä, mikä oikeudella tuli paremmaksi ja mikä vääryyden kautta menehtyi (niinkuin ilmeni meidän keskustelustamme). Vai eikö ole mitään tällaista (ruumiitonta)?

Kr. Ainakin minä luulen olevan, Sokrates.

VIII.

S. Selvä siis: jos turmelemme sen, mikä terveellisellä menettelyllä on parannettu, epäterveellisellä vioitettu, ollen nimittäin noudattamatta asianymmärtäjien mielipidettä, onko elämällä silloin meille mitään arvoa, kun tuo on tuhottu? Mutta tuohan on arvatenkin ruumis, vai eikö?

Kr. On.

S. Tietysti on meidän siis eläminen ruumis kurjana ja vioitettuna?

Kr. Ei suinkaan.

S. Vaan meidän on kaiketi eläminen kun on vioitettu se, jota vääryys vahingoittaa ja oikeus elähyttää? Vai arvelemmeko ruumista halvemman olevan sen, mikä se nyt meissä onkin, jonka kanssa oikeus ja vääryys on tekemisissä?

Kr. Emme suinkaan.

S. Vaan (ruumista) arvokkaamman?

Kr. Paljonkin.

S. Ei meidän siis, hyvä mies, tarvitse niin paljon huolehtia siitä, mitä suuri yleisö meistä sanoo, vaan mitä asianymmärtäjä sanoo oikeasta ja väärästä, tuo yksi ja itse totuus. Näin ollen sinä ensiksikin et opeta oikein, opettaissasi, että meidän tulee pitää lukua siitä, mikä on suuren yleisön mielipide oikeasta, kauniista ja hyvästä sekä näiden vastakohdasta. Mutta, saattaisi joku sanoa, suuri yleisö pystyy poistamaan meidät elävien joukosta.

Kr. Ilmeisesti saattaa se niinkin tehdä, totta sanot, Sokrates.

S. Mutta, sinä kummallinen kumppani, tämä esitys, jonka nyt olemme läpikäyneet, näyttää minun mielestäni yhä edelleen olevan samallainen kuin mistä edellä olemme keskustelleet. Tarkkaapas taas tuota pitääkö se vielä paikkansa vai eikö, nimittäin että ei elämää ole pidettävä suuriarvoisimpana vaan ainoastaan onnellista elämää.

Kr. Kyllä se pitää paikkansa.

S. Mutta onnellinen elämä ja hyvä ja oikea elämä on samaa: onko niin vai eikö ole?

Kr. Kyllä on.

IX.

S. Nyt on siis sen perusteella, mistä olemme sopineet, tarkastettava, onko oikein, että minä koetan päästä täältä pois ilman, että Ateenalaiset siihen suostuvat, vai eikö ole oikein; ja jos se osoittautuu oikeaksi, yritämme, mutta jos ei, jätämme sen sikseen. Sinun esittämäsi mietteet rahainkulutuksesta, yleisestä mielipiteestä ja lasten kasvatuksesta lienevät todellisuudessa, Krito, sen suuren yleisön ajatelmia, joka helposti saattaa surmata ja kaiketi jälleen havahuttaa henkiin, jos vain siihen pystyisivät, aivan järjettömästi. Mutta meidän, koska tutkimuksemme johdonmukaisuus niin osoittaa, ei tule tarkata mitään muuta kuin mitä juuri sanoimme: teemmekö oikein, jos rahoittaisimme ja kiittäisimme niitä, jotka minut täältä veisivät pois samalla kun itse viemme ja annamme viedä itsemme pois, vai teemmekö todella väärin kaikkea tätä tehdessämme? Ja jos ilmenisi, että tässä teemme väärin, niin ei totisesti tarvitse ottaa huomioon, että joko täällä pysyen ja tyynenä ollen kuolemme tai mitä tahansa muuta kärsimme ennenkuin teemme väärin.

Kr. Hyvin sinä minun mielestäni puhut, Sokrates, mutta katso myös mitä meidän tulee tehdä.

S. Katsokaamme siis, hyvä Krito, yhdessä, ja jos sinulla on minun sanoihini jotakin vastaan väittämistä, sano, ja minä seuraan sinua; mutta jos ei ole, taukoa jo, rakas Krito, puhumasta tuota monta kertaa sanomaasi, että minun täytyy täältä poistua vastoin Ateenalaisten tahtoa; kun minä pidän perin tärkeänä vakaannuttaa sinut sen tekemisestä, mutta ei vastoin tahtoasi. Tarkkaa siis nyt tutkistelumme alkua, onko se mielestäsi riittävästi perusteltu ja koeta parhaasi mukaan vastata kysymyksiin.

Kr. Kyllä koetan.

X.

S. Sanommeko, että ei millään tavalla saa tahallansa tehdä väärin, tai että eräällä tavalla saa tehdä väärin, eräällä ei? Vai onko niin, että väärintekeminen ei mitenkään ole hyvää eikä kaunista, niinkuin useasti ennen olemme sopineet? Vai ovatko kaikki nuo aikaisemmat sopimuksemme näinä muutamina päivinä turhiksi tehdyt ja jäikö jo aikaa sitten, Krito, kun me, näin vanhat miehet vakavasti keskustelimme, meiltä huomaamatta, ettemme missään olleet toisenlaisia kuin lapset? Vai onko kenties kokonaan niin kuin silloin sanoimme, että nimittäin, sanokoon sitä suuri yleisö tai ei, ja olkoon kärsittävänämme vielä tätä vaikeampaa tai lievempää, kuitenkin on väärin tekeminen väärintekijälle kaikessa tapauksessa huonoa ja häpeällistä? Sanommeko niin vai emmekö?

Kr. Sanomme niin.

S. Ei siis missään tapauksessa saa tehdä väärin?

Kr. Ei missään.

S. Ei myös se, jolle on väärin tehty, saa puolestansa, niinkuin suuri yleisö arvelee, tehdä väärin, koska kerran ei missään saa tehdä väärin.

Kr. Siltä näyttää.

S. Entäs vielä! Tuleeko tehdä pahaa, Krito, vai eikö?

Kr. Ei tietenkään, Sokrates.

S. Ja sitten: onko oikein vai eikö ole oikein, että se, joka kärsii pahanteosta, saa tehdä vuorostansa pahaa niinkuin suuri yleisö sanoo?

Kr. Ei suinkaan.

S. Sillä pahantekeminen ihmisille ei ole yhtään erilaista kuin väärintekeminen.

Kr. Se on totta, mitä sanot.

S. Ei siis vastavuorosta tule tehdä kellekään ihmiselle vääryyttä eikä pahaa, ei vaikka saisi heidän taholtaan kärsiä jotakin (pahaa). Ja nyt, Krito, katso, ettet tämän myöntäessäsi puhu omaa mielipidettäsi vastaan. Sillä tiedän, että vain harvat nyt ja edelleen niin ajattelevat. Niillä siis, jotka näin ajattelevat ja jotka näin eivät ajattele, ei voi olla yhteistä toivomusta, vaan välttämättä halveksivat toisiansa, arvostellessaan toistensa (päinvastaisia) toivomuksia. Huomaa siis nyt sinäkin kohdaltasi hyvin tarkoin: yhdytkö minuun ja onko minun mielipiteeni myös sinun; ja niin lähdemme neuvottelussamme siitä, että ei milloinkaan ole oikein tehdä väärin tai vääryydellä kostaa eikä pahaa kärsineenä puolustautua taas pahaa tekemällä; vai peräännytkö etkä yhdy lähtökohtaamme? Sillä minulla puolestani on sekä ennestään että nyt vielä tämä mielipide; mutta jos sinä jossakin olet toista mieltä, niin sano ja opeta minua, vaan jos pysyt edellisissä, kuule seuraavaa.

Kr. Pysyn ja yhdyn sinuun; jatka vaan.

S. Sanon siis tämän jälkeen tai pikemminkin kysyn: tuleeko tehdä sitä, jonka on jollekulle tunnustanut, myöntänyt oikeaksi, josta jonkun kanssa on sopinut, että se on oikein, vai tuleeko (hänet) pettää?

Kr. Tulee tehdä.

XI.

S. Harkitse siis asiaa tämän perusteella. Jos poistumme täältä saamatta valtiota siihen suostutetuksi, teemmekö sillä pahaa eräille ja päälliseksi niille, joille vähimmin tulisi tehdä pahaa, vai emmekö? Ja pysymmekö siinä, minkä yhdessä olemme myöntäneet oikeaksi vai emmekö pysy?

Kr. En osaa vastata kysymyksiisi, sillä en ymmärrä.

S. Katso sitten asiaa tältä kannalta. Jos meille aikoessamme täältä karata pois – tai kuinka tätä tulisi nimittää – tulisivat lait ja esivalta viereemme ja kysyisivät: ”Sano minulle, Sokrates, mitä aiot tehdä? Onko se mitään muuta kuin että yrittämälläsi teolla tuumit osaltasi tuhota meidät, lait, ja koko yhteiskunnan? Vai luuletko sinä mahdolliseksi sen valtion enään pysyvän eikä kumoutuvan, jossa julistetut tuomiot ovat merkitystä ja voimaa vailla ja joita yksityiset tekevät turhiksi ja tehottomiksi?” Mitä sanomme, Krito, tähän y.m. tämänkaltaisiin? Sillä paljon sanottavaa olisi jollakulla, varsinkin puhe taiteilijalla, puolustaakseen tätä tuholla uhattua lakia, joka määrää julistetut tuomiot olemaan voimassa. Vai sanommeko niille, laeille, että valtio tekee meille väärin eikä ole tuominnut oikein. Näinkö vastaamme vai kuinka?

Kr. Juuri näin, Sokrates.

XII.

S. Entäs nyt, jos lait sanoisivat: ”Sokrates, sovittiinhan meidän ja sinun kesken tästäkin, että pysytään niissä tuomioissa, jotka valtio saattaa langettaa?” Jos siis ihmettelisimme heidän puhettansa, niin ne arvattavasti sanoisivat: ”Sokrates, älä ihmettele puhettamme, vaan vastaa, koskapa olet tottunut harjoittamaan kysymistä ja vastaamasta, miksi sinä meitä ja valtiota soimaten yrität tuhota meidät? Emmekö me ensin ole tuottaneet sinut olemaan ja eikö meidän kauttamme sinun isäsi saanut sinun äitiäsi ja kasvattanut sinut? Sano siis: moititko sinä meistä niitä – aviolakeja – huonoiksi?” – ”En moiti”, vastaisin minä. ”Vaan niitäkö, jotka koskevat syntyneen elatusta ja kasvatusta, jossa sinäkin olet kasvatuksesi saanut? Vai eivätkö meistä ne lait, jotka näistä asioista on säädetty, ole hyvin järjestäneet määrätessään sinun isäsi sinua henkisesti ja ruumiillisesti kasvattamaan?” – ”Hyvin”, sanoisin minä. – ”Hyvä siis: mutta sittenkun sinä olet syntynyt, kasvatettu ja sivistystä saanut, saattaisitko sanoa, ensiksikin, ettet ole meidän synnynnäinen etkä palvelija, sinä etkä esi-isäsi? Ja jos niin on, luuletkohan, että sinulla on samallainen oikeus kuin meillä ja että mitä me aikoisimme tehdä sinulle, luulet sinulla olevan oikeuden tehdä samaa meille? Tai: isääsi vastaan sinulla ei tietenkään ole samallainen oikeus kuin hänellä sinuun ja isäntää vastaan – jos sinulla osuisi sellainen olemaan – niin että mitä saisit heiltä kärsiä, sitä samaa tekisit heille, et nuhdeltuna sanoisi vastaan etkä kuritettuna iskisi takaisin y. m. m. s., mutta isänmaata ja lakeja vastaan on sellainen sinulle luvallista, niin että jos me aiomme sinut tuhota pitäen sen oikeana, sinä myös voimiesi mukaan aiot tuhota meidät, lait, ja isänmaan ja sanoisit tätä tehdessäsi tekeväsi oikein, sinä, joka todella harrastat hyvettä? Vai oletko sinä niin viisas, että sinulta jää huomaamatta, että äitiä, isää ja kaikkia muita esivanhempia kalliimpi on isänmaa ja että se on kunnioittavampi, pyhempi ja suuremmassa arvossa jumalain ja järjellisten ihmisten kesken ja että tulee enemmän kunnioittaa, totella ja hyväillä suuttuvaa isänmaata kuin isää sekä suostuttaa tai tehdä mitä se käskee, ynnä kärsiä jos se määrää jotakin kärsimään, olla rauhallinen, jos sen toimessa lyödään, jos vangitaan, jos se vie sotaan haavoittumaan tai kuolemaan, niin on tehtävä ja niin on oikein, eikä saa väistyä, ei peräytyä eikä jättää paikkaansa, vaan sekä sodassa että oikeuden edessä ja kaikkialla on tehtävä mitä valtio ja isänmaa saattaa käskeä, tai tulee suostuttaa isänmaa siihen, mikä on oikein; mutta väkivallan käyttäminen äitiä tai isää vastaan on jumalatonta, vaan näitä vielä paljon enemmän isänmaata vastaan.” Mitä sanomme tähän, Krito? Tottako lait puhuvat vai eivätkö?

Kr. Kyllä minun mielestäni.

XIII.

S. ”Katso siis, Sokrates”, sanoisivat arvattavasti lait, ”puhummeko me tätä totuutena, nim. että sinä yrität tehdä meille epäoikeata siinä mitä nyt aiot. Sillä me olemme sinut maailmaan tuoneet, elättäneet ja kasvattaneet, olemme tehneet osalliseksi kaikesta hyvästä voimiemme mukaan sinut niinkuin kaikki muutkin kansalaiset, kuitenkin ilmoitamme, että sen kautta kelle hyvänsä Ateenalaiselle, joka sitä tahtoo, olemme antaneet tilaisuuden, että, senjälkeen kun hänet on hyväksytty kansalaiseksi ja hän on oppinut tuntemaan valtion tilanteen sekä meidät, lait, että jos me häntä emme miellytä, hän saa ottaa omansa mukaansa ja mennä minne tahtoo. Eikä kukaan meistä, laeista, estä eikä kiellä jos joku heistä tahtoo mennä ulkomaalle, ellemme me ja meidän valtiomme ole hänelle mieleen, tai jos joku haluaa mennä muualle, saa hän mennä sinne, mihin mielii mukanaan kaikki omansa. Mutta joka teistä pysyy täällä nähdessään millä tavalla me oikeutta jaamme ja muutoin valtiota hoidamme, hänestä me sanomme, että hän tositeossa on suostunut tekemään sitä, mitä me käskemme, ja joka ei tottele, hänen sanomme tekevän kolmasti väärin, koska hän nimittäin ei tottele meitä, synnyttäjiänsä, ei tottele meitä edeltäjiänsä, ja koska hän vaikka on suostunut meitä tottelemaan hyvin, ei tottele meitä eikä suostuta meitä, jos me jossakin emme tee oikein ja vaikka me jätämme ehdon valtaan emmekä kopeasti käske vaan sallimme jommankumman joko suostuttaa meidät ja tehdä (mitä määräämme), mutta ei tee jäistä kumpaakaan.

XIV.

Näiden syytösten alaisiksi sanomme siis sinunkin joutuvan, jos teet mitä aiot eikä Ateenalaisista sinun vähimmän, vaan kaikkein enimmän.” Jos nyt minä sanoisin: Miksi niin? he arvattavasti syystä ahdistaisivat minua sanoen, että Ateenalaisista minä kaikkein enimmän olen suostunut tähän sopimukseen, sillä he sanoisivat: ”Sokrates, meillä on täydet todistukset siihen, että sinua sekä meidän valtiomme että me olemme miellyttäneet. Ethän nimittäin sinä ennen kaikkia muita Ateenalaisia asuisi siinä, ellei se erityisesti sinua miellyttäisi etkä sinä milloinkaan ole lähtenyt kaupungista pois johonkin ulkojuhlaan etkä mihinkään muuallekaan paitsi sotapalvelukseen, et myös ole tehnyt yhtään ulkomaan matkaa niinkuin monet muut, ei sinuun myös ole tarttunut halu näkemään muuta valtiota tai toisia lakeja, vaan me ja meidän valtiomme ovat sinulle olleet kylliksi. Näin vakavasti annoit sinä etusijan meille ja suostuit meidän mukaisesti olemaan valtion kansalaisena sekä yleensä kaikessa muussa että hankittuasi täällä itsellesi lapsia, kun kaupunki sinua miellytti. Vieläpä itse oikeudessakin oli sinulla tilaisuus ehdottaa itsellesi pakoa, jos olisit tahtonut, niinkuin sinä nyt vastoin valtion tahtoa puuhaat, silloin olisit sen saanut tehdä valtion suostumuksella; mutta silloin sinä ylpeilit ikäänkuin et olisi pahoitellut jos täytyisi sinun kuolla, vaan valitsit niinkuin sanoit, paon sijasta kuoleman; nyt taas et häpeä silloisia sanojasi, et piittaa meistä, laeista, yrittäessäsi ne tuhota, teet niinkuin kehnoin orja tekisi, kun koetat karata vastoin sopimuksia ja suostumuksia, joiden mukaisesti olet meidän kanssamme päättänyt kansalaisena elää. Ensiksi siis vastaa meille juuri tähän: puhummeko totta sanoessamme sinun suostuneen tositeossa, ei sanoilla, elämään meidän mukaamme kansalaisena, vai eikö se ole totta?” Mitä sanomme tähän, Krito, muuta kuin suostuvamme.

Kr. Välttämättä, Sokrates.

S. ”Teetkö sinä nyt mitään muuta”, sanoisivat ne, ”kuin rikot suostumuksemme ja sopimuksemme, joihin olet yhtynyt et pakosta etkä petettynä etkä pakotettuna lyhyessä ajassa päättämään, vaan 70 vuoden kuluessa, jolloin sait vapaasti poistua, jos me sinua emme miellyttäisi ja sopimukset mielestäsi eivät näyttäisi oikeilta. Mutta sinä et pitänyt parempana Lakedaimonia etkä Kreettaa, joissa sinun alinaikaisen väitteesi mukaan lait ovat hyvät, et myös mitään muuta helleeniläistä tai ulkomaista valtiota, vaan olet täältä vähemmin poistunut kuin rammat, sokeat, y.m. raihnaiset. Näin siis sinua erityisesti ennen muita Ateenalaisia miellytti tämä yhteiskunta ja me, lait, vaan nytkö et viihdy siinä mitä on sovittu? Mutta jos meitä tottelet, Sokrates, jäät etkä joudu naurunalaiseksi tästä poistuessasi.

XV.

Mieti siis, jos näitä loukkaat ja rikot jotakin näistä, mitä hyvää sillä teet itsellesi ja ystävillesi? Että ystäväsi joutuvat siihen vaaraan, että saavat lähteä maanpakoon ja jättää valtion sekä menettävät omaisuutensa valtiolle, on jokseenkin selvä. Mutta ensin sinä itse, jos tulet johonkin lähivaltioon, Teebaan tai Megaraan – niissähän on kummassakin hyvät lait – tulet näiden valtiomuodon vihollisena, Sokrates, ja kaikki, joille heidän isänmaansa on kallis, katselevat sinua karsaasti sekä pitävät sinua lakien turmelijana, ja sinä vakautat tuomarit heidän mielipiteessään, että he katsovat oikein tuominneensa; sillä kuka on lakien turmelija, hän on nähtävästi myös nuorten ja ymmärtämättömien ihmisten turmelija. Tahdotko siis välttää lakien puolesta hyvin järjestettyjä valtioita ja ihmisistä kunnollisimpia? Ja jos näin teet, onko elämä mielestäsi elämisen arvoista? vai lähenteletkö näitä ja häpeämättä ryhdyt heidän kanssansa keskustelemaan? ja, Sokrates, mitä puhuen? ehkä samoja asioita kuin täälläkin: nimittäin että hyve ja oikeus ja laillisuus ja lait ovat ihmiselle tärkeänarvoisimpia? Ja etkö luule, että se Sokrateen toimenpide katsotaan sopimattomaksi? Täytyy ainakin otaksua: Näiltä tienoilta sinä siis poistuisit ja tulisit Tessaliaan Kriton vierasystävien luo, sillä siellähän on suurin epäjärjestys ja kurittomuus ja kaiketi mielellänsä sinua siellä kuulisivat, kuinka naurettavasti sinä karkasit vankilasta verhonasi jokin vaate tai nahkaryysy tai jokin muu sellainen, millä karkurit tapaavat puoliansa peittää ja niin muuttaisit muotoasi. Mutta että sinä vanha mies, jolla luonnollisesti on vain vähän elonaikaa jäljellä, olet kehdannut niin kiihkeästi himoita elämää rikkoen tärkeimmät lait – etteikö sitä kukaan kysyisi? Ehkei, ellet murehuttaisi ketään; muussa tapauksessa saat kuulla paljon sinulle arvotonta. Kaikkia ihmisiä kumarrellen ja kemuten saat elää juuri kuin olisit Tessaliaan vaeltanut vain aterioimaan? Ja mihin joutuvat nuo puheet rehellisyydestä y.m. hyveistä? Vai lapsiesi tähdenkö tahdot elää, niitä itse elättääksesi ja kasvattaaksesi? Kuinka? Veisitkö ne Tessaliaan siellä elättääksesi ja kasvattaaksesi sekä heidät vieroittaaksesi, jotta he vielä senkin edun saisivat? Vai eikö niin? vaan täällä elätettyinä, sinun eläessäsi vaikka poissa ollen, heidät elätettäisiin ja kasvatettaisiin paremmin jos sinä et olisi heidän kanssansa? sillä ystäväsi huolehtisivat heistä. Jos taivaltaisit Tessaliaan, huolehtisivatko ystäväsi heistä? tai jos tupertuisit Tuonelaan, eivätkö ystäväsi heitä hoivaisi? Jos jonkin arvoisia ovat ne, jotka sanovat olevansa sinun ystäviäsi, täytyy heistä sitä ainakin olettaa.

XVI.

Tottele siis meitä, kasvattajiasi, Sokrates, äläkä pidä lapsiasi, elämääsi tai mitään muuta korkeammassa arvossa kuin oikeutta, jotta Tuonelaan tultuasi sinulla olisi kaikki tämä puolustukseksi puhuttavana siellä vallitseville. Sillä jos tämän teet, ei näytä täällä olevan parempaa, oikeampaa eikä pyhempää ei sinulle eikä kellekään sinun omaisistasi, ei myös sinne tulleella ole siellä parempi. Mutta nyt mene vääryyttä kärsineenä, jos menet, et meiltä, laeilta, vaan ihmisiltä. Mutta jos poistut näin häpeällisesti vääryyden vääryydellä ja pahan pahalla kostettuasi, rikkoen omat suostumuksesi ja sopimuksesi meidän kanssamme sekä pahaa tehtyäsi niille, joille kaikkein vähimmin sitä tulisi sinun tehdä: itsellesi, ystävillesi, isänmaallesi, ja meille, niin me vihastumme sinulle eläissäsi ja siellä meidän veljemme Tuonelan lait eivät suinkaan ystävällisesti ota sinua huomaansa, tietäessään, että sinä puolestasi olet yrittänyt tuhota meidät. Varo siis vakaantumasta tekemään ennemmin Kriton kuin meidän sanamme mukaan.”

XVII.

Tätä, rakas ystävä Krito, olen minä, usko minua, kuulevinani, niinkuin hurmaantuneet ovat kuulevinansa soiton säveleitä, ja minussa kaikuu tämä näiden sanojen sointu ja tekee etten voi kuulla muita. Tiedä siis, minun mieleni on nyt niinkuin ainakin, että jos jotakin sanot tätä vastaan, puhut turhaan. Kuitenkin, jos luulet mitään enempää aikaan saavasi, sano.

Kr. Hyvä Sokrates, ei minulla ole mitään sanottavaa.

S. Taukoa siis, Krito, ja menetelkäämme niin, koska Jumala niin johtaa.

Alaviitteet

1. Ateenasta lähetettiin Deelos-saareen joka vuosi valtion laivalla juhlalähetystö kiitollisuuden muistoksi siitä, että Theseus oli vapauttanut Ateenan veriverosta Miinokselle Kreetan saaressa. Tällä kertaa oli laiva lähtenyt vuorokautta ennen kuin Sokrateen kuoleman tuomio langetettiin ja laivan Deelos-retken aikana ei ollut sallittu yhtään kuolemantuomiota toteutettavan. Senjohdosta joutui Sokrates olemaan vankilassa 30 päivää ennenkuin hän joi myrkkymaljan. – Sunion oli Ateenan alueen eteläisin niemi.
2. Iliadin IX: 363. Ftiia oli Akhilleen koti: Sokrates selittää unennäön osoittavan hänen oikeata kotiansa.

Lähde: Platon 1929: Platon Krito. Suomentanut K. Jaakkola. Satakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö, Pori.