Pohjalainen

Pohjalainen. (Ruotsista mukailtu.) Kirjoittanut anonyymi

Suomentanut Antero Warelius.

Ilta-ruskon loistamalla

Nuorukaisen istuvan

Kaukasella Lounamaalla

Mieli juohtuu Pohjolaan.

Lakso kaunis on, ja siellä

Visertäävät lintuset;

Hän se huokaa: ”Ah jos vielä

Maani saisin entiset.

Suomessa ei viinapuita

Lehtevöitä katsella’

Viikunoita taikka muita

Hedelmöitä kohdata’.

Mutta kuuset sorjat, roimat,

Vuoret jylhät suosittaa

Sydäntäni; Luonnon voimat

Todistaavat miehuutta.

Pohjan mäjet mäntynensä,

Härmä-helmet oksilla

Kutsuvat mun lemmellänsä’;

Heit’ en taida’ unhoittaa’.

Elämässä, kuolemassa

Rakas mull’ on Pohjanmaa,

Sydämessä puhtahassa

Tunto siell’ on liikkuva.

Neito siellä punahuuli,

Puna poski, lämpönen

Rinta on, ja talvituuli

Hoito voiman miehisen.”

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 2. maaliskuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.