Pohjatuuli (Kärkkäinen)
| Pohjatuuli. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen |
Kuljen yksin kylmää, talvista tietä ja vastaani puhaltaa viimainen pohjatuuli. Puiden latvat kumartuvat pelokkaina maata kohti, kun saapuvat ankarat pohjolan puskut.
Minun sielussani on myös synkeä kylmyys, sydäntäni palelee ja rintaani jäytää musta murhe.
Taivaalla kulkevat harmaat, vihaiset pilvet, sieluni yläpuolia vaanivat kohtalon kamalat, hyiset huurut. Auringon kimallusta ei vain katseeni mistään huomaa.
Vaikeaa ja katkerata on tämä vaellus. Mutta sentään kohoaa sieluni pohjalta huuto: Repikää vain, te pohjatuulen vihaiset hampaat, raadelkaa niinkuin ikinä voitte raadella viluisella tiellä kulkevata, kaipauksen lasta! Iske vain, sinä viiltävä viima, jäiset miekkasi rintani väriseviin veriin! Raatele sydäntäni, raatele säälittä vallan, sinä vihamies julma ja väkevä! Kuta enemmän sä revit ja raastat, sitä enemmän tahdon minä sinua kiittää, sitä kiivaammin haluan vastaasi rientää.
Sillä sitä nopeamminhan kiitävät vihaiset pilvet. Sitä pikemminhän saapuu auringon kultainen kirkkaus.
Ja kun sen näen saapuvan, silloin minä astun korkealle vuorelle, täytän rintani lämpimillä säteillä ja viritän kunniaksesi kuuman ja hehkuvan ylistysvirren, oi pohjoinen viima. Sinä vihamieheni julma ja väkevä.
Puhalla pohjatuuli! Raatele rintaani murhe!
Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.