Pojan hyräily

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pojan hyräily.
(Sävel: ”Mä istun lähteen rannalla”.)
Kirjoittanut anonyymi


Ah! poissa ompi ystäväin,
Ah! poissa kaukana!
Ja enkä tiedä, kuinka näin
Oon yksin jouluna.
Tää kohtalo on kova vaan,
Kuin mua kohtasi;
Mut’ uskon, että vielä saan
Mä nähdä kultani.
Myös toivon, että rinnallan
Mä kulen kultanaan,
Ja siiloin ehkä sivullaan
Taas jonkun muiskun saan.
No! sepä oisi riemuni,
Se paras mielestäin,
Jos impi, kulta, suruni
Pois saisi syömmestäin.
Mä uskon, että kultani
Sen voisi tehdä, mut’
Hän poissa ompi luotani, –
Ah! kau’as kulkenut
No! johan tuo nyt aikanaan
Sai herja narrata:
Siis empä häntä huolikkaan
Ma enään kaivata.

–fkr.


Lähde: Tapio 3.1.1874.