Poseidon
Ulkoasu
5. Poseidon. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Nuo päivän säteet säihkyi
- Pinnalla loitos vyöryvän veen,
- Retillä kaukana kellui laiva,
- Mi mun yli veen oli kotiin vievä;
- Mutta puutuimme purjetuulta,
- Ja ma vielä särkällä istuin tyynnä
- Vain rannalla yksin.
- Ja runoa luin Odysseyn,
- Ikivanhaa ja nuorta runoelmaa,
- Min lehdistä aaltojen kostuttamista
- Mua vastaan riemuiten nousi
- Olympon henki
- Ja säihkyvä ihmiskevät
- Sekä siintävä Hellaan taivas.
- Jalo mieleni seuras uskollisesti
- Sua, Laerteen poika, vaaroissas, harhateilläs;
- Kanssas se istui kalvavin huolin
- Luo vierahan lieden,
- Miss’ silkkiä kuningattaret kehräs,
- Sua auttoi valhehtimaan sekä pakoon
- Pois jättein luolista, helmoista nymfein,
- Seurasi niin sua yöhön Kimmeiron
- Ja myrskyyn, haaksirikkoon,
- Ja kanssas äärintä kurjuutta kärsi.
- Huoaten puhuin: ”Julma Poseidon,
- Vihas hirveä on,
- Ja itse pelkään
- Nyt paluumatkaani omaa.”
- Sanat tuskin lausutuks sain,
- Kun kuohahti veet,
- Ja valkoaaltoin alta nousi
- Merenjumala ruokoseppelpää,
- Ja hän ilkkuen huusi:
- ”Turha pelko, pieni runoseppä!
- En rahdun vertaa haitata aio
- Sun laivarukkaas,
- En henkikultaas tuskaannuttaa
- Kovin arvelluttavin läikkein.
- Sill’ et sä, pieni runoseppä,
- Mua koskaan vihaan yllyttänyt,
- Et ainointa tornia suistanut
- Pyhän Priamon korkean linnan,
- Et kärventänyt sä ainointa karvaa
- Polyfemos-poikani silmästä,
- Ja koskaan ei sua suojellut neuvot
- Viisauden jumalattaren, Pallas Ateenen.”
- Noinpa huusi Poseidon
- Ja sukelsi mereen taas;
- Ja raakaa merimiessukkeluutta
- Nauroivat aaltojen alla
- Amfitrite, törkeä purstonainen,
- Ja Nereon tyttäret tuhmat.
Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.