Prometheus (Juva)

Prometheus Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe

Sa taivaas verhoo, Zeus,

utu-usvihin

ja voimaasi lapsekkaana,

kuin poika ohdakistoon,

koe tammihin ja kallioihin!

Kas, yhä vaan mun maani

on vankkumatta

ja majani, jot’ et sä kattanut,

ja lieteni,

min loimotus

sun kateeks käy.

En auringon alla tunne

kurjempaa, kuin te, jumalat!

Elannon surkean

suo uhrisauhut

ja rukoukset

jumaluudellenne,

ja nälkä teidän ois,

jos lapset ja kerjurit

ei houkkina toivois vielä.

Kun lasna maailmaa

ma katsoin ymmällä pää,

niin eksynyt silmäni kääntyi

päin päivää, kuin ois ylhäällä siellä

muka korva, mi itkuni kuulee,

ois sydän, kuin mun,

mi ahdistettua säälii.

Ken mua auttoi

titaanein väkivaltaa vastaan?

Ken mun pelasti

kourista kuolon ja orjuuden?

Sä itse sait tän kaiken aikaan,

pyhä, hehkuva sydän,

ja nuorna, hartain innoin

sä pilvein Uinujaa

hänen pettämänään kiitit!

Sua kunnioittaisin? Miksi?

Sa huojensitko koskaan

vaivoja sortuneen?

Sä lievensitkö koskaan

tuskia itkeneen?

Minust’ eikö karkaissut miestä

kaikkivaltias aika

ja kohtalo ikuinen, –

mun herrani, Zeus, ja sun!

Luulit ehkä

mun korpeen pakenevan,

vihaavan elämää,

kun eivät kaikki

nuoruusunelmat täyttyneet!

Täss’ istun, kuvani mukaan

ma ihmiset muovaan:

suvun valtavan synty,

prometheolaisen,

mi on kärsivä, itkevä,

on nauttiva, riemuitseva

ja halveksiva sua,

kuin minä!

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.