Psalttarin 137:s virsi
| Psalttarin 137:s virsi Kirjoittanut anonyymi |
- Me virroilla Baabelin itkimme illoin,
- sun templiäs, Siion, muistellen,
- ja laskimme vaiti harppumme silloin
- me oksille kyynelpajujen.
- Kun murhein me istuimme, mielin ankein,
- jo vartiat ilkkuivat: »Laulakaa!»
- – He soittaa, riemuita käski vankein:
- »Nyt Siionin lauluja kuulla saa!» –
- Miten Jahven laulua laulanut oisin
- ja soittanut rienaksi vieraan maan?
- Jos sun unhottaa, Jerusalem, voisin,
- iäks surkastukoon käsi soittaissaan!
- Saa tarttua kieleni suuni lakeen,
- jos hetkeksi häivyt sä muistostain.
- Tuon sulle, Jerusalem, henkeni takeen:
- olet korkein riemuni yksin vain!
- Sa Jahve, Siionin päivää muista,
- käy Edomin lapsille kostamaan,
- jotk’ kirkui: »Maahan, maahan se suista,
- alas kaupunki raasta juuriltaan!»
- Tytär tuomittu, Baabel! Kuormasi karttuu!
- Ken kostavi sulle, hän autuas on,
- ken rintalapsihis pieniin tarttuu
- ja ne paiskaa kylkehen kallion.
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.