Puhe aallolla
| Puhe aallolla. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
- Hei terve, laine läikkyvä,
- ja kevätluonnon läyhinä!
- Sä huout hyvin vilpasna,
- noin kevyenä, viilennä,
- ja poistat huolet rinnasta,
- myös orjuusmuistot mielestä.
- On loiskelo kuin kutsumus:
- käy tänne, tääll’ on vapaus;
- käy keinuhuni, laulut lyö,
- ei isot täällä älähä,
- ei estä usvain synkkä yö,
- ei arat ääntä säikähdä.
- Suo äsnes oikein kaikua,
- niin rannat vastaa raikuna
- ja aallot iljuu innoissa,
- saa pyrskyt ylös poveltaan,
- ja veno kiikkuu keinuna
- kuin vapaudesta riemuissaan.
- On luona vaahdon vavahdus
- kuin huiman ilon ilmaus,
- kuin puhtaan syömen sykintä
- mi hyllyy aallon sylissä
- ja minkä enin hellimä
- on vinha, vapaa hyrskyntä.
- Noin luonnon raitis tuulahdus
- on ihmismielen ihastus.
- Sen suojassa niin kukoistuu
- kuin uusiutuis elämä
- ja joka lihas, solu, luu
- sais virkistävää sydäntä.
- Kas: kansalleni soisin sen!
- Siis hulmu hyrsky vapauden!
- Sun hurmaavalla laulullas
- vie meidät kaikki mukahas
- ja huuhdo kansa aalloissas
- niin ett’ on raitis, voimakas.
Lähde: Työmies 2.5.1904.