Puhe aallolla

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puhe aallolla.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Hei terve, laine läikkyvä,
ja kevätluonnon läyhinä!
Sä huout hyvin vilpasna,
noin kevyenä, viilennä,
ja poistat huolet rinnasta,
myös orjuusmuistot mielestä.
On loiskelo kuin kutsumus:
käy tänne, tääll’ on vapaus;
käy keinuhuni, laulut lyö,
ei isot täällä älähä,
ei estä usvain synkkä yö,
ei arat ääntä säikähdä.
Suo äsnes oikein kaikua,
niin rannat vastaa raikuna
ja aallot iljuu innoissa,
saa pyrskyt ylös poveltaan,
ja veno kiikkuu keinuna
kuin vapaudesta riemuissaan.
On luona vaahdon vavahdus
kuin huiman ilon ilmaus,
kuin puhtaan syömen sykintä
mi hyllyy aallon sylissä
ja minkä enin hellimä
on vinha, vapaa hyrskyntä.
Noin luonnon raitis tuulahdus
on ihmismielen ihastus.
Sen suojassa niin kukoistuu
kuin uusiutuis elämä
ja joka lihas, solu, luu
sais virkistävää sydäntä.
Kas: kansalleni soisin sen!
Siis hulmu hyrsky vapauden!
Sun hurmaavalla laulullas
vie meidät kaikki mukahas
ja huuhdo kansa aalloissas
niin ett’ on raitis, voimakas.

–[Valpa]s.


Lähde: Työmies 2.5.1904.