Puheluita pihlajalle

Puheluita pihlajalle. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen

Lehtien puhjetessa.

Kaunis olet pihlaja kohotessa keväisen päivän!

Nuoret lehdet ovat oksiisi puhjenneet. Sinä olet pukeutunut vihreään, samettiseen pukuun, joka auringon purppurahohteessa loistaa kuin lempeä viattomuus.

Sinä olet kuin nuori, kasvava viisitoistavuotias neitonen. Katselet maailmaa suurin, ihmettelevin silmin, kuin odottaisit sieltä saapuvaksi jonkun. Ehkäpä satujen ihanan prinssin, joka painaisi lämpimän suutelon sinun puoliksi avoimille huulillesi.

Sinä olet herkkä ja haaveileva ja minä kuulen, kuinka pieninkin tuulen henkäys saattaa sinut kaihosta huokaamaan. Sinä odotat onnesi prinssiä saapuvaksi sieltä, mistä sarastavan aamun purppurasäteetkin taivaalle kohoavat.

Niin, odota vain. Kyllä hän saapuukin, varmasti saapuu.

Kukkien tuoksuessa.

Onnesi prinssi on saapunut!

Viehkeän vihreä vartalosi on peittynyt tuoksuvien, keltaisten kukkien alle.

Latvassasi laulavat ilojen linnut. Hellivänä hyväilee ihoasi ilmojen tuuli, ihastellen katselee suloasi valkea pilvi. Ja vaikka vielä päivänkukat, neilikat, sauramot ympärillä katsovatkin kateellisin silmin ja mehiläiset kaikille juorujansa juttuavat, niin hymyilet sä vain ja värähtäen tarjoat huulesi sulhosi suudeltaviksi.

Sinä olet kaunis kuin kukoistava jumalatar, sinä kukkien verhoama, tuoksuinen pihlaja! Veresi sykkii yksinomaan lempeä ja rakkautta...

Onnesta autuaana loistaa taivaalla lempivä päivä.

Marjojen nuokkuessa.

Kultaisina välkkyvät vihreät lehtesi iltaruskon leimussa. Tyhkeinä ja täyteläisinä nuokkuvat oksissasi punaiset marjat. Ylläsi hohtaa pyhyyden lempeä hohde.

Sinä olet nyt kuin vihreään silkkiin puettu nuori äiti, jonka sylissä lepää terveyden punaa hehkuva lapsi.

Mitä miettinet siinä, sinä pyhäinen pihlaja, nyt kun väsynyt tuuli oksissasi lehajaa ja allasi huokaa syksyinen multa?

Kiittänetkö kirkkaita päiviä, jotka sun lempesi loistoa alinomaa suosivat, kiittänetkö valoisia öitä, jolloin auringon nousua kiihkeästi uneksit? Vai kiittänetkö satusi ihanata prinssiä, joka onnesi taivaalla väkevänä välkkyi?

Luulen että oksasi, latvasi, lehväsi humajavat kiitosta kaikille, kiitosta elämälle, jonka yli aurinko lämpimästi paistaa.

Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.