Punasoturi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punasoturi

Kirjoittanut Mikael Rutanen


Ei arvoltansa suuri hän,
ei vielä varsin vanhakaan,
pikemmin nuorukainen.
Hän tyyntä, rauhaa rakasti
ja kotipihan puuta.
Ja kodissansa leipää huus
niin monta pientä suuta.
Rauhan mies, se oli hän
ja rauhan työhön luotti,
niinkuin moni Suomen mies,
ja parhaintansa vuotti.
Vaan mahtivalta riistäjäin,
se vihanviljaa kylvi,
ja puute kansaa ahdisti
ja vainonpirut mylvi.
Jos kuinka teki parastaan,
ja toivoi tahi luotti,
niin yhä sorto suureni
ja nälkäkuolo vuotti.
Tää sorto verileikkihin
vei vihdoin orjaluokan.
Nyt sinne myöskin riensi hän
ja miekkaan vaihtoi kuokan.
– Mä lähden! Muu ei auta nyt,
mä kaadun tahi voitan!
Mä teen sen, minkä tehdä voi,
ja parahani koitan!
Hän rauhan mies nyt soturi,
se tieto aateloipi:
– Tää kansa kautta itsensä
vain pelastua voipi!
Se kansa tosi onnehen
voi itseänsä nostaa,
mi oman veren lunnahin
sen vapauden ostaa!
Hän taisteli kuin urho maan
ja urhon nimen kantoi,
vaan vihdoin kuolon tuomion
ne valkohurtat antoi.
On mieli tyyni, pelvoton.
Se tieto aateloipi:
– Tää kansa kautta itsensä
vain pelastua voipi!
Jo kuuluu käsky: – Ampukaa!
On murhamiehet työssä.
Ja uljas punasoturi
nyt nukkuu – kuolon yössä.


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.